perjantai 19. lokakuuta 2012

Ajankohtaiskatsaus - halpoja maantiepyöriä ja tulevia tekstejä

Huomaa muuten, että kausi on ohitse! On bloggailu vähän aktivoitunut täällä päässä. Vaihdoin tänään tuon yläosan taustakuvan crossikisoista otettuun kuvaan. Hienon kuvan on ottanut Mika Kangas - kiitos Mikalle!

Olisi pari ajankohtaista asiaa tiedotettavana:

1.) Tulevia mielenkiintoisia blogitekstejä 

  • Sain laskettua kauden 2012 harjoittelumäärät ensi kertaa elämässäni hyvin tarkasti. Kausi alkoi marraskuun alussa 2011 ja päättyy nyt lokakuun loppuun. Lokakuun viimeiset kaksi viikkoa ovat kauden offseasonia. Arvaatteko paljon treeniä lopulta tuli? Itse asiassa minä vähän yllätyin, että harjoittelua tuli niinkin paljon
  • Tätä treenivuotta tulen avaamaan lähiaikoina varsin seikkaperäisesti - samalla kauden tulokset joutuvat kriittisen tarkastelun kohteeksi kauden 2012 tilinpäätöstä miettien. 
  • Luulen muuten keksineeni jotain taas tähän harjoitteluun ja elämään liittyvää. Palaan tähän uuteen 40/400/8360-ajatteluun tulevissa blogiteksteissä. Oletteko jo perillä, mistä tulee olemaan kyse?

2.) Oletko hankkimassa uutta maantiepyörää? Jos olet, tai et ole, niin nyt on aika! Rakenna haluamasi pyörä nyt halvalla.

Nyt muuten ihmisten, jotka ovat maantiepyöriä päivittämässä, kannattaa katsoa Rosen tarjonta vuoden 2012-mallien osalta. Sieltä irtoaa maantiepyörää Ultegran sähkövaihteilla reilulla parilla tonnilla. Pyörän pääsee rakentamaan mieluisekseen konfiguraattorissa (löytyy pyörän valinnan jälkeen siitä ostoskori-painikkeen alapuolelta), jossa muutokset näkyvät samantien pyörän kuvassa. Samoin hinta päivittyy automaattisesti muutosta tehdessä. Kammen, kannattimen ja tangon pituudet ja leveydet päätetään itse ennen ostopäätöstä. Samoin spacereita kannattimen alle saa oman makunsa mukaan.

Tässä esimerkki huikeasta pohjapyörästä - Rose Xeon RS. Katsokaapa osia, painoja ja ihmisten arvosteluita! Siihen voi konfiguraattorissa pistää alle vaikkapa Mavicin Cosmic Carbonet ja hinnaksi muodostuu hieman päälle 1900 euroa! Kyseinen pyörä on valittu vuoden pyöräksi 2012.

Mikäli hiilaripyörät kiinnostavat, niin esim. ROSE XEON CRS-pyörä kannattaa katsoa! Itse ajoin kesällä lenkkejä CRS:llä ja pari kisaa KOH I NOOR-ajoissa. On muuten todella nopea pyörä ja hintalaatusuhde on todella kunnossa!

2 kommenttia:

  1. Maantiepyöriltä mitään pois ottamatta, lauantaina tuli monen monta puoltoääntä tälle tekstille http://ollimiettinen.blogspot.com/2011/03/maailman-paras-urheilulaji.html ;)

    Hyvä idea tällainen vaihtoehtoinen blogin ulkoasu, näyttäisi löytyvän tabletteikäyttäjille (en nyt puhu pyöräilyä koskevasta d-pyörityksestä :p ) varsin toimivia vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos edu kommentista. On se maastopyöräily vaan uskomattoman hieno ja paras laji!

      Blogin ulkoasu tulee vaihtelemaan nyt viikon sisällä uuden ja vanhan välillä. Näin vanhempiin teksteihin pääsee välillä helpommin kiinni.

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen