Huh huh! Kolme päivää ilman pyöräilyä on sisältänyt muuton viimeistelyä ja Haikon kartanon työreissun. Tänään sitten pääsin vihdoin pyörän päälle.
Parin tunnin fillarointi sisälsi kovaa tuulta ja yhden astetta jännemmän tapahtuman. Vain muutama kilometri ennen kotia otin tukevan kylkikontaktin auton kanssa. Tilannehan meni seuraavasti: Ajelin rennon napakasti loivaa nousua Ruutikellarintiellä. Kauempana edessä näin auton, joka lipuu hiljalleen, noin 15km/h eteenpäin. Varsin nopeasti saavutin kyseistä autoa enemmän ja enemmän. Oma vauhtini oli noin 35km/h, kun huomasin, että auto hidastaa vauhtia entisestään. Niinpä päätin ohittaa auton ihan tavallisesti vasemmalta kiertäen. Sitten alkoi tapahtua. Vain hetki ennen kun ehdin takapuskurin kohdalle, auto päättikin kääntyä vasemmalle. Vilkkua ei koskaan käytetty ja totesin, että nyt menee tilanne kyllä todella täpärälle. Ei muuta kuin, vankka noja auton kuskin lasiin kyynärvarrella, fillarin eturengas hankasi auton eturengasta ja vauhti pysähtyi lähelle nollaa vain muutamassa metrissä. Itse tein kaikkeni, etten jättäisi jälkiä auton kylkeen ja lopulta siinä onnistuinkin.
Hieman säikähtänyt naiskuski pahoitteli kovasti tilannetta ja kyseli heti, että olenko kunnossa. Minuunkaan ei mitään vaurioita tullut, joten kotimatkaa pääsin jatkamaan heti tilanteen jälkeen. Onneksi en ollut mopopoika, tai liikkeellä esim. maantiepyörällä. Silloin olisin mennyt heittämällä ikkunasta sisään autoon. Täpärillä ja muutama ajovuosi takana tilanne pysyi vielä kohtalaisesti hanskan puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen