perjantai 25. kesäkuuta 2010

Sulkavan juhannus

Sulkava kerää suomalaiset maantiepyöräilijät kokoon nyt viikonloppuna, kun siellä ajetaan maantiepyöräilyn SM-kilpailut. Sunnuntain ohjelmassa on Eliten-startti ja viivalle on tulossa käytännössä kaikki Suomen kärkiajajat; jopa kovimmat ammattilaiset Carlström ja Veikkanen ovat ilmoittautuneiden listalla. Saa nähdä millaiseksi kisa kehkeytyy, kun matkaa on karvan alle 200 kilometriä ja mäkiäkin on luvassa aika reippaasti. Itse tietenkin toivon, että saadaan Picarolle hyvä tulos aikaiseksi!

Tässäpä on hyvin aikaa odotella tulevaa sunnuntaita ja kaivella hieman kevään fotoarkistoja lenkeiltä. Silloin harvoin, kun lenkillä tulee kuvia otettua, niin usein on kyse itselaukaisulla otetuista kuvista. Välillä ajoitus ei osu ihan nappiin..

Esimerkiksi tässä harjoitellaan mäkihyppyasentoa maasturilla. Vasen jalka melko kiinnostavassa paikassa.. en halua edes muistaa millainen kuva olisi tullut kaksi sekuntia tämän hetken jälkeen.

Taidokasta kikkalua tasaisella pohjalla.. jännittävää, eikö vain?

Mallorcan "helmiä": Solleriin menevällä serpentiinitiellä voi toki tehdä kesken suoran tien ihan omiakin serpentiinikäännöksiä; säälittävää.


Ainiin, eilen tuli muuten käytyä siellä Lykynlammella kellottamassa taas XC-rataa. Toiveissa oli aika 14:10, mutta ilokseni tuo aika alittui 14 sekunnilla; näin ollen on pientä valoa tunnelin päässä havaittavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen