perjantai 21. toukokuuta 2010

Kolilta alaspäin

Jep, ja tämä linkki pomppasi tänne sitten suoriltaan.


Kolilta alaspäin
Originally uploaded by mtbolmi



Ehkäpä harjoittelu tekee mestarin myös tässä bloggerin käytössä. Joku viisas on joskus sanonut, että jo 10 000 tuntia treeniä riittää tulemaan hyväksi jossain lajissa. Blogitekstejä saa näin ollen naputella vielä jonkin aikaa.. :)

2 kommenttia:

  1. Ei liity varsinaisesti tähän juttuun, mutta tuohon aikaisempaan sanomaasi, ettet osallistu kisoihin, joihin matkaa tulee yli 500 km. Miten aiot pitää ajotuntumaa/kilpailutuntumaa yllä esimerkiksi XC:ssä, jossa viime kauden saavutukset ainakin olivat loistavat? Eli jos menet "kylmiltään" SM-kisaan, niin eikö ole vaarana tietty tuntuman puuttuminen ja kilpakumppanienkin vahvuudet voivat olla vähän pimennossa, kun et ole heitä siinä lajissa kohdannut tällä kaudella.

    Maratonissahan sinulle kuitenkin tulee kisoja (Vuokatti, Tahko, Korso), joten siinä tuo SM-kisa ei kuitenkaan ihan kylmiltään tule. Ja tarkoituksena ei ole arvostella ratkaisuasi, se on ihan ymmärrettävää, että haluaa kesällä tehdä muutakin kuin istua joka viikonloppu tuntikausia autossa ympäri Suomea ajellen.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset asiallisesta kommentista!

    500km säännön takana ovat tosiaan jaksamisasiat, mutta myös budjettipuoli. Tuntikaudet autossa tietävät samalla melko suuria taloudellisia uhrauksia.

    XC:n tuntumasta en sinänsä ole huolissani, koska täällä Joensuussa meillä on hyvä XC-rata Lykynlammella ja lisäksi kovaa ajoseuraakin, kunhan Tiaisen Sami sattuu samana päivänä metsään. On kuitenkin totta, että XC-kisojen kiertäminen olisi fiksua ja kyllähän minulla niihin hinku myös on. Turun SM kisoissa rata tulee varmasti olemaan monipuolinen, joten toivon, että siihen ei ihan kylmiltään tarvitse hypätä kisa-aamuna. Yleisellä tasossa periaatepäätös on kuitenkin toistaiseksi voimassa ja toivon, että tällä keinolla olen innolla kisaamassa myös syksyn viimeisissä kilpailuissa.

    VastaaPoista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen