torstai 26. heinäkuuta 2012

KOH I NOOR 26.7.2012 - kalavelkoja maksamassa (video mukana)

Näin on viikon paras treeni saatu ajettua, kun Hämeenlinnan Tarmo järjesti heinäkuun toisen KOH I NOOR-kilpailun Ahveniston moottoriradalla. Koh i noorien tapaan kyyti oli kovaa jälleen, kun haastamaan tänään saapui XCO:n hallitseva Suomen mestari Jussi Rossi. Samalle miehelle hävisin vuosi sitten maratonin SM-kilpailuissa parilla sekunnilla taistelun mestaruudesta. Hieman oli siis jäänyt hampaankoloon..

Ajo sujui tänään aika mukavasti ja ylämäen vedin melkein joka kierroksella omaa rentoa vauhtia. Ennen kisaa pyörittelin lämmittelyksi tutut 40km Hattulan kautta ja Lehijärven kiertäen. Ennen kisaa oli hieman pehmoinen olo, mutta kovaa ajaminen maistui lopulta hyvin. Kilpailun alussa kärkeen muodostui viiden pyöräilijän joukko, johon kuuluivat Jussi, minä ja kolme Kruunukattoista kaveria (Tuomas, Kalle ja Saku). Noin viidennen kierroksen kohdilla Saku jätti homman kesken ja jatkoimme tasaisella vuorovedolla neljästään. Olisikohan sitten ollut yhdeksäs kierros, kun Jussi päänousussa kiristi vähän tahtia ja hyppäsin siihen kyytiin mukaan. Eroa taakse kertyi parikymmentä metriä, joten sitten oli aika pistää jalkaa pyörimään hetkeksi, että taistelu kärkipaikasta olisi lopulta kahden kauppaa. Vedettiin Jussin kanssa melko tasaisesti puolet ja puolet aina viimeiselle kierrokselle saakka. Väänsin 14 kierroksen loppumäen hieman napakammin ylös ja Jussi jätti kymmenisen metriä väliä. Menin vähäksi aikaa hämilleni, koska voittotaistelu piti käydä vasta viimeisellä kierroksella ja viimeisessä mäessä. Viittoilin Jussia mukaan ja löysäsin vähän alamäessä. Alamäen alla sitten yhtä-äkkiä huomasin, että Jussi painaa 70km/h mittarissa oikealta ohitse. Ehdin juuri vastaamaan ajoissa ja pääsin peesiin varikkosuoran takamutkassa. Kierroksen lopussa oli vielä vähän jännityselementtiä, kun 3-4 melko kovaa ajavaa kierroksella ohitettavaa olivat mukana loppupeleissä. Saatiinkin sitten Italian maajoukkuemieheltä hyvä lead out loppumäen kiriin ja kummankaan ei tarvinnut vetää kumpaakaan mäen alle. Päästiin siis melko tasaväkisistä lähtökohdista kiipeämään viimeistä nousua. Jussi oli edellä ja minä sinä peesissä. Maaliin oli ehkäpä 60m ja viimeinen mutka edessä, kun ajattelin koettaa ratkaista pelin. Urku auki ja jalat pyörimään! Ei mikään optimaalinen kiri ja ajo muuttui väkinäiseksi, mutta totaalihappoja ei tällä kertaa tullut. Nyt sain revanssin aikaisemmista kisoista ja pääsin kuittaamaan voiton loppukirissä sekunnin parin erolla Jussiin. Hyvä päivä kaiken kaikkiaan.

Kisavideo on katsottavissa tästä alta. Toivotaan, että kuva ei tällä kertaa ole niin leveä kuin viimeksi - no jaa, ei varmasti, sillä videon erikoisuutena saamme kaikki "nauttia" laajakuvasta pystysuorassa.. kohta tiedätte, mitä tarkoitan. Kuvaajalle annettakoon tämä anteeksi, viimeisillään kaikki ei mene niinkuin elokuvissa.



2 kommenttia:

  1. Tietää kenen takarengasta kannattaa kytätä sunnuntaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun renkuloita ei kannattane sunnuntaina peesailla, ellei halua maakuntakierrokselle täällä Hämeessä. Kuusankoski jää minulta väliin.

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen