perjantai 8. heinäkuuta 2011

Operaatio - Tahko MTB 120km - tilinpäätös

Kaikki alkoi huhtikuussa, jolloin heräsi ensimmäinen ajatus tehdä kesällä 2011 jotain muuta, kuin ajaa kisaa ainoastaan 60km maratonmatkoilla. Halusin saada pyöräilytapahtumilta jotain enemmän. Niinpä Tahko MTB oli oiva tilaisuus rikkoa vanhaa kaavaa ja päätin alkaa valmistautumaan 120km kisamatkalle. Iskin pöytään itselleni realistiset, mutta kovahkot tavoitteet 6. päivä toukokuuta kirjoitetun blogitekstin muodossa:

1.) Mies kuntoon, edessä on elämän pisin maastopyörälenkki
2.) Aikatavoite: 120km, ajoaika alle 6 tuntia
3.) Sijoitustavoite: ei huonompi kuin vuonna 2010/60km
4.) Säätavoite: +18 astetta ja pilvistä, maasto kuiva


TAVOITETTA 1. varten olin todellisen haasteen edessä. Olin tottunut siihen, että en ole mikään ultramatkojen urheilija, vaan parhaiten minulle sopivat tunnin-kahden pituiset ”maksimivedot”. Niinpä kestävyyttä oli saatava rutkasti lisää, mutta samalla Tahkon kisapäivänä pitäisi olla voimakkaassa kunnossa, jotta ylämäkien ajaminen vauhdikkaasti ei veisi jalkoja hapoille.
Tapahtumaan valmistautumiseksi minun oli tarkoitus ajaa lukuisia yli viiden tunnin pyöräilyharjoituksia, ja samalla pitää tehokasta voimatasoa yllä kisailemalla sopivasti ennen kisapäivää. Tahkolle saavuin kuitenkin hyvin epävarmoin ajatuksin, koska pitkiä lenkkejä ei juuri ollut takana ja samalla kisoja olin ajanut erittäin paljon niukemmin kuin edellisinä vuosina. Treenejä toukokuun alusta kertyi seuraavasti:
Vko 18: 10 tuntia
Vko 19: 14 tuntia
Vko 20: 10 tuntia
Vko 21: 3 tuntia
Vko 22: 20,5 tuntia
Vko 23: 7 tuntia
Vko 24: 2 tuntia
Vko 25: 14 tuntia
Vko 26 (sis Tahko): 11 tuntia
Yhteenvetona voidaan todeta, että määrää ei ainakaan liiemmin tullut ajettua. Toukokuussa ajoin yhden yli 100km treenipäivän. Kesäkuussa 100 kilsaa tuli puhkaistua kolmesti. Tahko 120km kuntoon pääsemiseksi nostaisin esille viisi tärkeää seikkaa:
- peruskunnon merkitys menneiltä vuosilta, kyky ajaa melko kovaa (jotta 120 km matkalla ei tarvitse ajaa ”täysiä” kertaakaan)
- helatorstain 156km maantielenkki elämäni toinen yli 5h lenkki
- muutamat bianchi-cupin kisat ja pari XCO-cupin kisaa, 1kpl KOH-I-NOOR ajoja
- Vko 22 kertyneet 20,5 treenituntia
- Onnistunut viimeistelyviikko: esim: 26.6.2011 ajettu treenipäivä 50km verryttely ennen Leijona GP-kisaa (25 kierrosta Ahveniston moottoriradalla) = yhteensä 120 km pyörää, josta viimeiset 70 km täysiä tiukalla radalla. Lisäksi ti 28.6. huomasin maasturilenkillä kunnon nousevan. Verryttelyksi 60km maantienlaitaa 30km/h vauhdilla, josta jatkoin suoraan ajamaan viimeisen tunnin Ahveniston maastoon ylämäkiä. Lenkin saldoksi tuli 85km/reilu 3h, josta palasin kotiin hyvissä voimissa.

TAVOITE 1. TÄYTTYI TÄYSIN. Maalihaastattelussa totesin kahdesti sanan ”tuuri”. Olin mielestäni onnekas, että ajettu vauhti oli minulle juuri sopivaa, toisaalta vastasin ajetusta vauhdista koko kisassa lähes 90km. En juuri päässyt hyötymään muiden ajajien peeseistä. Yksikin maksimiveto väärään paikkaan olisi saattanut johtaa kramppeihin jolloin onnistunut ajo ja tasainen matkavauhti olisivat muuttuneet pitkäksi painajaiseksi. Pientä ”extra-buustia” valmistautumiseen antoi tieto siitä, että kisaan lähtee viivalle myös Vastarannan Mikko. Mikon kanssa ollaan ajettu useita kisoja samaan tahtiin ja minulla oli parista kisasta jäänyt jonkin verran hampaankoloon loppukahinoista.

Alkukesällä mietin vielä pyörävalintaa, että lähdenkö Tahkolle 26” täpärillä vai 29er jäykkiksellä. Pyörävalinta oli ehdottomasti oikea, eli 26” täysjousto.

TAVOITE numero 2. oli ajaa 120km alle kuuteen tuntiin. Aikatavoite oli haasteellinen, mutta kuitenkin jossain määrin varovainen. Tahkolla radan luonne muuttuu paljon, jos tapahtumapäivänä sattuisi joskus satamaan vettä. Näin ei kuitenkaan käynyt ja kisareitti oli 2.7. erittäin nopeassa kunnossa. Viimeisellä valmistautumisviikolla herättelin toiveita ajaa 120km alle 5:50 aikaan. Arvelin, että ensimmäisen kierroksen ajaisin hieman alle 2:50 aikaan ja toinen veisi tasan kolme tuntia. Tämän tavoitteen osalta ylitin todella tavoitteeni, koska:
ensimmäinen 60km kierros taittui aikaan 2:42:36
Toinen kierros 2:53:26
LOPPUAIKA 5:36:02, keskisyke 157 / max. 177.

Näin ollen myös TAVOITE 2. TÄYTTYI. Aika oli alkuperäistä tavoitetta parempi lähes 24 minuuttia. Toisen kierroksen olisi voinut ajaa hieman kovempaa, jos alun tiepätkille olisi ollut tarjolla ajokaveri vuorovetoa ajatellen. Samoin lukuisat ohittamiset kierroksen viimeisellä puoliskolla hidastivat kierroksen vauhtia jonkin verran. Erityisen hienoa oli kuitenkin se, että myös 120km matkalla 60km kierrosajat pysyivät alle kolmen tunnin. Nyt Tahkon 60km lenkki on tullut kierrettyä kuudesti ja jokaisella kerralla aika on alkanut numerolla kaksi.

TAVOITE numero 3. oli sijoittua 120km matkalla vähintään samalle tasolle vuoden 2010 60km tulosten kanssa. Näin ollen tavoittelin ainoastaan sijoja 1. tai 2. Tämän vuoden reissu oli minulle viides kerta Tahkolla ja edelliset neljä kertaa olin ajanut 60km kisamatkan. Sijoitukseni ovat nousseet Tahkolla tasaisesti, niin kuin seuraavasta voimme todeta:
2007 (60km): 8th / 2:58:31
2008 (60km): 4th / 2:56:49
2009 (60km): 3rd / 2:48:12
2010 (60km): 2nd / 2:35:56
2011 (120km): 1st / 5:36:02

Myös TAVOITE 3. TÄYTTYI. Jos samaa nousujohteisuutta haluan jatkaa myös seuraavana vuonna, niin pitää miettiä, että mitähän sijoituksia on vuonna 2012 tarjolla??

TAVOITE 4. oli asetettu tapahtuman säälle ja perustui ennakko-oletuksena vaaniviin kramppeihin. Noh, +18 astetta ja pilvipoutainen sää ei koskaan toteutunut, vaan Tahkolla poljettiin edellisvuosiltakin tutulla hellesäällä. Tänä vuonna jo aamusta lähenneltiin +30 lukemia ja toisella kierroksella lämpömittari kohosi Nilsiässä lähemmäksi +32 lukemia. Ehkäpä minun pitää perua hieman tämän tavoitteen kaltaisia toivomuksia. Nähtävästi lihaksistoni voi toimia myös lämpöisemmällä säällä, kunhan pidän ajovauhdin kurissa ja huolehdin riittävästä nestetankkauksesta myös kisan aikana. Maasto oli toivomuksen mukaisesti totaaliset kuivassa kunnossa.

TAVOITE 4. EI TÄYTTYNYT kokonaan, mutta tarkemmin ajatellen eipä sen väliäkään.. :P

2 kommenttia:

  1. Hieosti täyttyi tavoitteet.Tosin tuohon viimeiseen voi olla hankala vaikuttaa, vaikka kuinka paljon treenaisi :) Paljoko sulla muuten meni juotavaa kisan aikana? Melkoinen helle kun tuolla oli.

    VastaaPoista
  2. Moi Jaakko. Nestettä meni kisan aikana lähes kuusi kappaletta 0,7 pulloa urheilujuomaa. Jano kuitenkin yltyi toisella kierroksella ja jouduin ottamaan kolmelta huoltopisteeltä mukillisen urkkajuomaa noiden lisäksi.

    VastaaPoista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen