Tahko MTB 2011 - Maalissa + kisaraportti

Operaatio Tahko 120km on nyt saatu päätökseen.

Tavoitteet täyttyivät täysin. Pyörä pelasi loistavasti ja mies ajoi tasaisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Krampit tulivat vastaan vasta maalissa.

Voittoaika 5:36:02.
Eka kierros (60km) noin: 2:44
Huippunopeus 71 km/h
Mitä tuli syötyä? Yksi fazerin marjapiirakka, 4 geeliä, yksi energiapatukka.

Kiitokset kisakumppaneille ja varsinkin hienosti tilaa anteneille toisella kierroksella. Lisäksi lämmin kiitos huoltajille, täydellistä toimintaa. Ruoka maistui edellisenä iltana hyvin ja aamupalakin klo 07 upposi kohtalaisesti. Yöllä nukuin aivan surkeasti, koska majapaikassamme yön viilein hetki tallensi lämpömittariin 29,1 asteen lukemat. Noin kuumassa minä en koskaan nuku hyvin.

KISARAPORTTI:

Starttipaikalle fillaroin rennoin fiiliksin ja kävimme kevyellä pyörittelyllä Vastarannan Mikon kanssa. Kuulumisten vaihdon lisäksi koetin hieman saada selville Mikon päivän taktiikkaa. Starttiviivalla riitti kuhinaa ja 120km kiertämisen epävarmuus alkoi hiipiä mieleeni, olihan edessä elämäni pisin maastopyörälenkki. Sain kaiken lisäksi taskuuni GPS-seuranta kapulan, jonka kautta ihmiset pystyivät reaaliajassa seuraamaan ajoni kulkua. Vihdoin pitkät viimeiset minuutit kuluivat ja lippusiima nousi kasvojen edestä - ei muuta kuin matkaan siis!

1. kierros mentiin omien suunnitelmieni mukaisesti sopivan haipakkaa vauhtia. Tarkoituksena kisan alussa oli välttää maitohappoja ja hirmuisiin tykittelyihin ei ollut määrä lähteä. Mummonmäessä ensimmäiselle Kinahmille noustessa aloimme kokoontua 120km polkijoiden kesken (minä, Mauri, Mikko ja Jari). Kärjessä paahtivat 60km hurjapäät ja annoimme heidän mennä menojaan. Väkeä ensimmäiseen tiukkaan nousuun (Kinahmi 1:sen polkunousu) pakkautui sen verran paljon ja meidän 120km "jengi" jouduimme tallustamaan mäki ylös muiden jatkona. Kinahmin päällä ajohaluja olisi ollut hieman napakampaankin menoon, mutta ohituspaikat olivat tutun harvassa. Kinahmilla ohitin Jerryn ja hiljalleen aloin saavuttamaan Dania ja Kuittoa. Välissä oli yksi virolainen ja hänestä pääsin ohitse vasta tutussa paikassa ojan ylityksen jälkeen. Siitä pääsin ajamaan hetken omaa vauhtia ennen Eskolan huoltoa. Sain Danin (60km) kiinni alamäessä hieman ennen Eskolaa. Alamäet kulkivat koko kisassa hienosti ja pian huomasin, että niissä saan pieniä eroja aikaiseksi muihin 120 ukkoihin verrattuna. Kinahmintiellä hyppäsin Danin loistavaan peesiin ja siinä pääsin reippaasti yli 40km/h vauhdilla tietä viilettäen sydämen iskien rauhallisesti pk-sykkeillä. Dani ajoi kiinni seurakaverini Sorviston ja Kuiton. Hyvästä vauhdistä huolimatta tien päässä Maukka ja Mikko saavuttivat meidät ja olimme taas pian sulassa sovussa jonossa. Mukana meillä pyöri 60km kiertäjiä (esim. CCH:n Visuri 6.) ja hiljalleen saavutimme eri lisää 60km ajajia (esim. A. Schwarz lopulta 11.). 60km sijalle kuusi ajanut Samuli olikin minun seurana aina ensimmäisen kierroksen loppuun saakka ja saimme kohtalaisesti hoideltua vetovuoroja vuorotellen. El Granden alkaessa lähdin ajamaan mäkeä omaan tuttuun vauhtiin. Mukana taisi pysyä ainoastaan maaliin saapuva Samuli muiden jäädessä hieman taakse. Mäki nousi rennosti ylös saakka ja sitten oli aika nauttia hetki alamäen huimasta menosta. Loppulaskussa maksiminopeudeksi mittariin tallentui 71km/h lukemat.

Kuva: Jani S.
Lahtea kiertässä en tiennyt yhtään, kuinka paljon Maukka ja Mikko olivat minusta jääneet. Olivathan kaverit olleet ihan perässä vielä El Granden juurella. Ensimmäisen kierroksen taitin hieman alle 2:43 aikaan. Oli lyhyen eväshetken aika..

2. kierrokselle lähdin siis yksin matkaan. Vaihtopaikalla minulla oli juomapullo ja kierroksen alun asfalttipätkällä koetin saada syödyksi yhtä taskussa kantamaani marjapiirakkaa. Olo oli varsin hyvävoimainen ja lähdin ihan hyvillä ajatuksilla katsomaan kerran ajetun kierroksen uudelleen. Hieman ajoa huolestutti seikka, että alun tiepätkillä ei ollut mitään mahdollisuuksia pitää ensimmäisen kierroksen huimia vauhteja yksin yllä. Tiepätkillä reilu 30km/h oli tarpeeksi ja säästelin voimia reitin koviin nousuihin. Vilkuilin vähän väliä taakse, mutta seuraajia ei näkynyt pitemmilläkään suorilla. Yllätyin hieman, että El Grandessa tullut ero riitti eroksi ja Maukka/Mikko –yhdistelmä ei saanut minua tiepätkillä kiinni. Kuuleman mukaan Mummonmäessä ja ensimmäisen Kinahmin polkunousun juurella pojat kävivät jo hyvin lähellä.. Mäki nousi minulta kuitenkin mukavasti ja pääsin rennosti polkemaan kohti Eskolaa. Kinahmi 1:sen päällä kulkevalla polulla minulla kävi ensi kertaa mielessä ajatus, että näinköhän jaksan maaliin hyvässä vauhdissa. Ajatukset alkoivat harhailla, välillä tuli kevyitä vilunväristyksiä, juomakin alkoi olla lopussa ja fiilikset olivat hieman sekavat. Vihdoin pääsin laskettelemaan kohti Kinahmintien huoltoa. Alamäissä ajolinjat meni välillä vähän miten sattuu, mutta onneksi pienet lipsautukset eivät kostaantuneet. Tärkeintä oli, että jarruissa ei tullut liiemmin turhaa roikuttua.

Eskolan huollosta otin mukin urheilujuomaa ja omasta huollosta sain päähäni kylmää vettä sekä uuden juomapullon. Pieni vesisuihku piristi kummasti ja sain kuin sainkin taisteltua itseni Kinahmi 2:sen polulle ”piiloon”. Juuri ennen kävelyosuutta mieleen vyöryi väistämättä pelko siitä, että tuleekohan ylämäen talsimisesta mitään, vai kramppaavatko pohkeet jossain tiukassa kohdassa.. noh, onneksi eivät krampanneet. Pääsin jatkamaan Kinahmi 2:sen päältä omaa perusvauhtia eteenpäin ja takana alkoi olla 90km. Tästä eteenpäin polulla alkoi olla enemmän ja enemmän ruuhkaa. Ruuhka jatkui aina maaliin asti, ja välillä en tiennyt, että muistanko hengittää, kun pyytelin ohitustilaa edessä ajavilta ja koetin kiittää kaikkia samaa tahtia. Pahoittelen, jos olin joillekin töykeä ohittaessani, mutta valitettavasti matka alkoi painaa jo aika rajusti siellä lähellä 100km täyttymistä.

Ajaessa koetin pitää ajatukset poissa väsymyksestä ja keskityin pyörittämään koipia tasaisesti tarkkailemalla samalla parhaita ajolinjoja reitillä. Ajaessa odotin rajusti Tuulivaaraa, että pääsisin todella testaamaan onko minusta oikeasti 120km voittajaksi tänä vuonna. Vihdoin viimeiset nousut ennen El Grandea alkoivat ja lukuisista ohituksista huolimatta pääsin ajamaan ne melko jouhevasti ylös saakka. Pahimmillaan nousun juurella näin yli 20 henkilöä taluttamassa mäkiä ylös. Suu kävi jalkoja vinhammin, kun pyytelin vapaata ajolinjaa jyrkissä mäissä ja kapealla polulla. Jalat eivät ihme kyllä krampanneet ja toivo voitosta alkoi hiljalleen heräämään. Tiesin, että takana tulijat ajavat varmasti kovaa loppuun saakka ja odottavat minun hyytyvän (Ollin krampit kisoissa tunnetaan jo kohtalaisen hyvin). Vihdoin ohitin viimeisen huoltopisteen ja siitä ei tarvinnut kauan odottaa tämän vuoden El Granden kyltille. Mäen alla jalat pelasivat vielä melko hyvin, joten pinnistelin viimeisen El Granden ylös melko hyvin ja pikkuratastakaan ei minun tarvinnut onneksi käyttää. Loppunousu on minulle tuttu menneiden vuosien Tahkoista ja uphill-mittelöistä. Puolessa välissä mäkeä olin varma, että mäki nousee kunnialla ylös saakka, ja niin onneksi nousikin. Mäen päällä odottavat aina niin loistavat tuolihissin telineet. Ne näköpiirissä ajamisen ilo puski päällimmäiseksi olotilaksi painavan väsymyksen tilalle. Loppulaskun pistin tulemaan niin kovaa kuin uskalsin suinkin päästää. Edelleen lahden kierron vedin varmuuden vuoksi nenä kiinni tangossa, koska en tiennyt, kuinka kaukana tai lähellä Maukka perässä ajaa. Kohtalaisen hieno hetki kuitenkin, kun Hartikaisen Tero oli seppele käsissä hieman ennen maalia ja sai nostaa kädet maalissa voiton edestä ilmaan.

Maalissa kello pysähtyi aikaan 5:36:02.

Koko ajossa minun keskisykkeeni oli 159, joten ihan maksimeilla ei tarvinnut polkea; toisaalta en kyllä yhtään kovempaa olisi eilen voinut kahta kierrosta peräjälkeen kiertää. Kaloreita tapahtumassa paloi Polarin mukaan 6020.

Ajoin yhden parhaista ajoistani koskaan ja en olisi koskaan uskonut selviävän matkasta tuohon loppuaikaan ja ilman kramppeja. Nyt pidän hitusen lomaa fillaroinnista ja nautin tv-ohjelmista hieman isommasta TV:stä kuin ennen. :)