Ensimmäiset kerrat

Tänään on ollut hieno ja harvinainen päivä. Maastopyöräilijän tie vei tänään kuumalle asfaltille, jossa ohitin fillarilla elämäni ensimmäisen mopon. Toisekseen tänään vietettiin elämäni ensimmäistä kertaa omia ja vaimon maisteriksi valmistumisia toistamiseen. Ei mikään kehno päivä näin jälkikäteen mietittynä.

Voileipäkakun, pasteijoiden, piirakoiden ja täytekakun täyttämänä innostuin iltapäivällä lähtemään tien päälle tempopyörällä. Eilen sain vihdoin tempopyörän ajoasentoa säädettyä parempaan uomaan ja tänään pyörä kulkikin huomattavasti aikaisempaa iloisemmin. Pyörittelin noin 60 km lenkin, johon sisällytin erilaisia vauhdikkaammin poljettavia pätkiä.

Lenkin hauskin tapahtuma kävi Joensuun Pilkon Citymarketin jälkeen, kun suunnataan ensin Onttolaan päin ja hetken kuluttua kohti Puntarinkoskea. Kesken vauhdikkaamaan pyörittelyn huomasin muutaman sadan metrin päässä skootterin, joka etenee vain hieman reilua neljääkymppiä. Erittäin oivallinen target toisin sanoen, joten lisäsin hieman vauhtia. Hetken aikaa näytti siltä, että kyseinen kapistus katoaisi horisonttiin ja erityisesti seuraava risteys voisi viedä skootterin aivan väärälle reitille, jota olin alunperin suunnitellut. Onneksi kahdella nuorella miehellä varustettu mopo kääntyi Puntarinkoskea kohti ja pääsin jatkamaan tätä kissa ja hiiri-leikkiä. Adrenaliinin voimalla hieman alle 50 km/h vauhdissa kohde lähestyi selusta edellä hyvää vauhtia ja hetken kuluttua pääsinkin sen peesiin. Siinä toisen pojan säikäytettyä päätin, etten viitsi olla syypää tähän säikyttelyyn tämän pitempään ja ehdotin kuskia siirtymään skootterilla siihen fillarin perään imuun. Sain vastaukseksi sen verran hölmistyneen katseen, että oli pakko lisätä hieman vauhtia ja jälleen, kun mittarissa oli noin 50 km/h lukemat, huomasin varsin nopeasti eroa skootteriin syntyvän. Seuraavaksi oli vielä reilu kymmenen metrin korkuinen nyppylä ennen hautausmaata, jossa viimeinen isku oli tehtävissä. Ei muuta kuin kaikki peliin ja siinähän skootteri taittui lopullisesti! Eroa oli jo lähes sata metriä, kunnes tässä vaiheessa muistin olevani ihminen... maitohapot alkoivat jyllätä jaloissa ja edes neljänkympin ylläpitäminen sivutuulessa ei meinannut onnistua; mieleeni hiipi jo, että nytkö tässä käy köpelöt ja vielä otan pataan tuolta mopolta!? Onnekseni ehdin kadota seuraavasta mutkasta aina piiloon ja en joutunut mopopoikien ohittamaksi enää loppulenkin aikana. Kyllä se vain tempopyöräkin on mukava kapistus. Pitääpä esitellä tuo fillari tässä lähipäivinä!