lauantai 27. heinäkuuta 2013

XCE Finnish Championships 2013 - Voitto!

Totta se on, vaikka yöllä tuli puoliunessa ajettua kisareittiä vielä lukuisia kertoja uudelleen.


Tie mestaruuteen ei tullut eilen helpoimman kautta. Kaatuminen verryttelyssä ja pari kärsittyä rengasrikkoa toivat eräjaon lisäksi lisää haasteita kilpailuun. Aika-ajon ajoin rennon kovaa neljän sekunnin päähän Erik Eklundin kärkiajasta. XCO-mestari Jukka Vastaranta hengaili aika-ajokierroksen ja näin eräjakojen osalta soppa oli valmis. Niinhän siinä sitten kävi, että Jukka sattui juuri minun erääni heti alkuun.

Illan erävaiheessa sain painaa sitten jokaisessa erässä tosissani. Verrat ajoin tällä kertaa maantiepyörällä ja vastuksella.


Jokaisesta pudotuserästä jatkoon pääsi kaksi parasta. Hyvinkään kapea kaupunkirata ei ollut minulle ihan paras mahdollinen, vaan olisin kaivannut vähän enemmän poljettavia osuuksia - olisin silloin ollut vielä vahvempi. Nyt ratkaisevaa oli hoitaa itsensä ensimmäiseen mutkaan kahden joukossa ja kiihdyttää vauhtia aina jokaiselle lyhyelle suoralle.

1. pudotuserässä (jatkajat 16 parhaan joukkoon) minulla oli vastassa: tiimikaveri Simo Sohkanen, Jukka Vastaranta ja Teemu Uusipiuhari. Tästä pääsin jatkoon erän voittajana.

2. pudotuserässä (jatkoon pääseet 8 parhaan joukkoon) vastaan asettuivat: tiimikaveri Henri Ojala ja edelleen myös Jukka Vastaranta. Ajoin erässä Henkan perässä toiseksi.

Välierässä karsittiin kuskit finaaliin. Vastassa olivat tiimikaverit Henkka ja Jerry Oksman, sekä kova dh-mies Antti Lampen.


Pääsin ensimmäiseen mutkaan kärjessä ja sain pidettyä helposti paikkani maaliin saakka, vaikka maaliviivan kohdalla eturengas oli menettänyt ilmansa. Näin oli pääsylippu finaaliin hankittuna - mutta eturenkaan vaihtoon oli aikaa alle 10 minuuttia ja verryttely jäi puolittaiseksi. Tiimikavereiden avustuksella saimme eturenkaan nopeasti kuntoon ja pääsin keskittymään Henkan kanssa Finaaliin..

A-finaalissa ukot olivat: minä, Henkka, aika-ajojen voittaja Erik Eklund ja Samuel Halme. Hyvinkään radalla ratkaisevaa oli tosiaan se, että kuka on ensin ensimmäisessä mutkassa. Pistin kaiken peliin alkukiihdytykseen ja pääsin erän kärkeen.


Tämän jälkeen ajoin kovaa kaikki kiihdytyspaikat ja oma ajo sujui aika jouhevasti. Henkka oli pitkään toiselle kierrokselle ihan takana. Ensimmäisen kierroksen päätyttyä eroa ei ollut juuri lainkaan.

Kuva: Jouni Uotinen
Harmittavasti toisen kierroksen rappusten jälkeen Henkan ketjut tippuivat ja mahdollisuudet hyvään sijaan kariutuivat. Niinpä minun tehtäväksi tuli pitää paikkani kärjessä maaliin saakka. Ajo kulki ja happoja ei jalkoihin kuulunut. Niinpä maaliviiva tuli nopeasti vastaan ja sain kuitattua mukavalla erolla toisen perättäisen XCE Suomen mestaruuden itselleni. Hieno tunne!!


Maalissa muiden onnittelijoiden joukossa vastaan käveli ADT:n mies ja pääsin istumaan iltaa vielä kauppakeskuksen saunaosastolle. Tein myös dopingtestissä oman ennätykseni ja pääsin pois alle kahdessa tunnissa.

Kiitos kaikille kisassa kannustaneille!

Tulokset XCE SM 2013:

Miehet
A-Finaali
1 10 Miettinen Olli Team Skins/Hypy/ROSE 2.02,17
2 18 Eklund Erik Cycle Club Helsinki 2.03,90
3 13 Halme Samuel Tampereen Pyörä-Pojat/Team Medi 2.06,47
4 11 Ojala Henri Team Velo Cycling/Team Skins 2.22,18

Koko päivän pyörä toimi todella vakuuttavasti ja nimenomaan XCE-kisaan ajateltu Rosen Psycho Path oli pyörä paikallaan (samaisella pyörällä myös Saksan mestari Simon Gegenheimer ajaa XCE maailman cuppia). Ketju oli aina rattaalla ja pyörän keveys mahdollisti räjähtävät kiihdytykset. Iso kiitos tällaisestä pyörästä ROSE:lle!


6 kommenttia:

  1. Onnittelut, "Tupla tai kuitti.."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! "Tripla tai kuitti kuulostaisi kivalta.."

      Poista
  2. Onnea voitosta! Taidatkin olla vielä XCE:ssä voittamaton Suomessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaakko. Näin onneksi on asian laita. Tässä lajissa on ehkä jotain outoa.. :)

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen