sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Vaasan XCO 14.7.2013 - Voitto kotiin kisaraportti

Vaasan XCO-kisa on siis ajettu ja omalta kohdaltani kaikki meni nappiin. Kävin tutustumassa rataan lauantaina ja tiesin reitin sopivan ominaisuuksilleni kohtuullisen hyvin. Eilisellä tutustumisella kellotin kertaalleen radan ja ajaksi tuli 14:30. Arvelin, että vastaavaa aikaa ei kisassa sunnuntaina ajettaisi, vaan voittajan voittoaika painuisi noin 1h 15min korville.


Kisan alussa jäin vähän pussiin ja aloitin muutenkin rauhallisemmin. Olin ensimmäisellä kierroksen jälkeen sijalla 4, kun kärkeen olivat karanneet Sohkanen ja Tähti. Itse seurasin Samuel Halmetta, kun tunsin tehojen olevan sopivalla tasolla. Kärkinelikko oli kuitenkin nipussa kierroksen päätyttyä ja vilkaisin kierrosajan, se oli 14:50. Tiesin, että nousut kovaa ajamalla pystyisin vetämään kierroksen ensimmäistä kovempaa, jos vain saisin paikan ajaa omilla vahvuuksillani.

Halme tipahti kyydistä jonkin ajan kuluttua ja kärkeen jäi kolmikko: Sohkanen, Tähti ja minä. Meidän perässä melko lähellä tuli seurakaveri Jeremias. Simo oli vahva poluilla ja laskuissa, Toni teki napakoita iskuja nousuissa ja itse tyydyin lähinnä tekemään omaa suoritusta. Nousuissa otin kaverit aina kiinni, mutta polkulaskuissa jäin vähän jälkeen. Tämä johtui siitä, että rengaspaineeni olivat tänään vähän päälle 2 barin ja iskaritkin hitusen kovalla. Rengaspaineet olivat tietoinen valinta, kun alla oli 2,1 leveää rengasta ja halusin pitää renkaat ehjänä maaliin saakka.

Kierrokset kaksi, kolme ja neljä mentiin oikeastaan aika tasaisesti pieniä iskuja lukuunottamatta. Kisan edetessä oma ajoni parani myös poluilla kavereihin nähden ja neljännen kierroksen polkuosuuksilla tuntui jo välillä siltä, että miksi kaverit menevät edessä niin hiljaa. Maltoin kuitenkin mieleni vielä viimeisessä nousussa ja päätin yrittää ratkaisua myöhemmin - tärkeää olisi päästä ajamaan viimeisellä kierroksella serpentiininousu kärjessä. Jos niin kävisi, olisin vahvoilla, ajattelin.

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä pääsin ensimmäiselle polulle johdossa. Mitään radikaalia ei tapahtunut, mutta pystyin jatkamaan kärjessä myös toiselle polulle ennen serpentiininousua. Silloin kaverit Simo ja Toni jäivät vähän jälkeen. Eroa ei ollut paljon, mutta pääsin vaivatta kärjessä kiipeämään serpentiiniä ylöspäin. Mäki nousi mukavasti ja eroa tuli hieman lisää. Lopun polut otin tarkasti, mutta napakasti ja kiipesin vielä loppunousun sopivan kovaa ylös. Menin lyömään polveni tankoon juuri ennen loppunousua ja se aiheutti hetken vähän harmaita hiuksia. Polven hermosta kipu virtasi lonkkaan, selkään ja jalka lähti puutumaan. Sain kuitenkin hammasta purren nousun kiivettyä. Loppulaskussa pääsi sitten nauttimaan ja loppusuoralla hyppimään sillan ylityksessä ennen maalia. Mukava voitto vain viikko ennen XCO:n SM-kisoja ja melko helpolla tavalla. Happoja ei tullut koko kisan aikana ja maalissakin voimia olisi ollut kiertää pari kierrosta lisää.

Kilpailun viisi kierrosta taittui lopulta yhteisaikaan 1,15:14. Ei siis kovin kauaksi ennen kisaa miettimääni voittoaikaa. Jos ensimmäisellä neljällä kierroksella serpentiininousu olisi aina ajettu vauhdilla ylös, olisi aika ollut jonkin verran alle 1,15.

Maaliin toiseksi ajoi tiimikaveri Simo ja Tähti kolmas. Jeremiakselle tapahtui ikävä rengasrikko viimeisellä kierroksella ja podiumtaistelu jäi tällä kertaa haaveeksi.


Tästä on hyvä jatkaa viikon kuluttua ajettaviin SM-kisoihin. Nyt vain viikko hervotonta treeniä ja sitten kisoihin mukavasti superkompensaation aikaan.

Tässä vielä kisan tulokset top 10:

 Nimi               Seura                                        Aika

1 Olli Miettinen     Team Skins/HyPy/ROSE        1:15:14
2 Simo Sohkanen          Team Skins/HyPy            1:15:50
3 Toni Tähti            Team Medilaser/P-P               1:16:12
4 Jussi Laurila         Picaro                                    1:17:0
5 Juha Kangaskokko      Picaro                             1:17:02
6 Jeremias Holmberg        HyPy                            1:17:59
7 Pekka Niemi              PoTa                                 1:18:55
8 Samuel Halme         Team Medilaser/P-P           1:19:13
9 Samuli Saarela        PKK                                     1:20:21
10 Valtteri Repo           Team Medilaser/P-P          1:21:23

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen