sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Korso MTB 64km 2.6.2013 - voitto

Tänään helteessä ajettiin KorsoMTB, joka ei tänä vuonna ollut enää maraton cupin osakilpailu. Päämatkana Korsossa lienee 96km, mutta matkavaihtoehtoina ovat myös 64km ja 32km. Itse ajoin 64km, joka näytti myös olleen suosituin matkavaihtoehto kaikkien osallistujien näkökulmasta.

Sää oli huikea auringon paistaessa täydeltä terältä ja lämpötilan ollessa liki 30 astetta varjossa. Lämmöstä huolimatta kroppa toimi tänään paremmin kuin aikaisemmin tänä vuonna. Kaksi tasaista kierrosta (molemmat a' 1h10min sis. asfalttisiirtymän maalialueelta) oikeuttivat kisan voittoon ajalla 2:20;16. Sarjojen yhtäaikainen lähtö teki kisan seuraamisen vähän hankalaksi. Varsinkaan 96km kuskit eivät aina tuntuneet tietävän, että seassa on myös meitä 64km ajajia. Täytyy nostaa hattua kaikille pitkän matkan kiertäjille, koska sää oli tänään äärimmäisen raaka yli 3,5 tunnin maksimivetoon. Minä olin oikein tyytäväinen siihen, että sain suunnata maaliin kahden ajetun kierroksen jälkeen. Reilu litra juotua urheilujuomaa on melko vähän näin pitkään kisaan ja paino oli varmasti monta kiloa vähäisempi kisan jälkeen kuin startissa.

Ensimmäisen kierroksen ajelua - Kuva: Jarkko Pohjola
Ajoseuraa kisan aikana sain lähinnä Riivosta. Ensimmäisellä kierroksella kärkiporukassa oli väkeä enemmän, mutta ihan kierroksen lopussa Henkka pääsi täyttömäessä karkuun, kun me muut rullattiin mäki todella rauhassa ylös. Toiselle kierrokselle lähtiessä ero kärkeen (yksinäiseen Henkkaan) taisi olla jo pari minuuttia. Riivon kanssa miehitimme starttiryhmän (96 ja 64km) sijat kaksi ja kolme. Minulla Korson kisa oli tärkeä treeni, joten en lähtenyt valtoimenaan räjäyttämään jalkojani ennen aikojaan. Maltoin ajella Riivon todella vahvan vedon kyydissä tiepätkillä ja samoin poluilla. Välillä hirvitti ajatella, että Riivolla on vielä yksi kokonainen kierros enemmän ajettavana ja mies tuuppaa vetomiehenä ihan älyttömillä tehoilla eteenpäin.

Riivo kanttaa, minä peesissä - Kuva: Jarkko Pohjola

Toisen kierroksen puolivälissä, juuri ennen huoltopaikkaa, löysin itseni yksin sijalta kaksi. En mielestäni lisännyt vauhtia juurikaan, mutta takana ei yhtä-äkkiä näkynyt enää ketään. En ole varma, että tapahtuiko Riivolle jotain, koska ajattelin hänen olevan heittämällä peesissäni. Polkuosuuksilla pystyin pitämään kohtalaisen hyvän intensiteetin päällä ja ero Henkkaan pysyi 2-3 min haarukassa koko kierroksen ajan.

 Yksinäistä menoa toistelta kierrokselta - Kuva: Jarkko Pohjola

Ainoastaan täyttömäkeä edeltävä hiekkatieosuus oli minulle toisella kierroksella myrkkyä ja olin jo valmis päästämään takana tulevat puhkomaan tuulta. Ehdin lopulta juuri ja juuri ennen Kaupin miehiä maastoon ja täyttömäellä lisäsin eroa taaksepäin. Lopun poluilla oli pientä väsymystä havaittavissa, mutta maaliin saavuin varsin hyvävoimaisena. Erot ovat Korsossa todella pienet näin kuivalla radalla. 64km matkalla pokkasin voiton vain reilun minuutin erolla Pekka Niemeen. Maalin tullessani sattui hauska tapahtuma, kun maalin toimitsijat kyselivät, että oliko minun ajoni jäänyt kesken. Tuohon jouduin vastaamaan, että kyllä minä tietääkseni tänään maaliin ajoin ja voitin tämän kahden kierroksen setin.

Vaikka peesailin kisassa melko paljon (1,5 kierrosta), sain kehon toimimaan lähelle liimiittejä tänään. Kisa-ajan 2h 20min keskisykkeeni oli 173, joka on minulle kova lukema. Maksimisyke minulla on noin 186, joten kynnyssykkeet ovat jo nyt hyvällä tasolla. Nyt pitää vain saada lisää tehoa samoille sykelukemille, niin johan alkaa näyttää hyvältä.

Kesän virallinen treenijakso alkaa huomenna maanantaina. Nyt on aikaa ulkoilla, joten odotukset kunnon kehittymiseen ovat korkealla. Tulevalla viikolla on kaksi loistavaa kisaa tulossa, kun torstaina ajetaan Ahvenistolla tunnin maantiekisa ja sunnuntaina odottaa todellinen XCO-kisa Salossa. Molemmat kisat on niin lyhyitä, että voisin koettaa ajaa niissä vielä vähän enemmän tosissaan..

Tässä vielä Korson kisan Tracker-data:

4 kommenttia:

  1. Kaatuko Riivo tuoss toisessa kuvassa.. näyttää nimittäin aika hurjalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain kaatui. Kohta on tiukka mutka vasemmalle ja Riivon eturengas karkasi vähän ajolinjalta sivuun. Oltiin juuri tykitetty asfalttipätkällä hirmuista vauhtia sekunteja plakkariin. Tuossa meni hetkessä 5-10 sekuntia hukkaan. Onneksi tässä kohdassa vauhtia on vain noin 10km/h, joten kaatuminen ei tuonut ongelmia kuskiin, eikä pyörään.

      Poista
  2. Jaahas, sitä on oltu tosi nopee, kun 64 kilometrin kisa näyttää gps jälkenä alle 60 kilometriä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Hurjat 96km kiertäjät olivat vielä nopeampia, kun matkaksi kertyi 87km. :)

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen