torstai 8. marraskuuta 2012

Harjoitteluvuoteni 2012 osa 5. Heinä- elokuun treenit




Touko- kesäkuun jakso oli huipentunut Tahko MTB -kisaan, mutta kunto ei ollut lähelläkään sellaisella tasolla, mitä olin alunperin toivonut. Tähän jaksoon lisäsin taas odotuksia harjoitteluun liittyen. Kesäloma töistä oli edelleen heinäkuun alussa käynnissä ja pyöräilykilometrien suhteen odotin kunnon petrausta.Jakso oli tärkeä myös siksi, että heinäkuussa edessä olivat XCO SM-kilpailut Kouvolassa ja sitä ennen tärkeät valmistavat kilpailut Seinäjoella. Elokuun osalta jännitystä ilmassa oli pyöräilyn lisäksi myös siviilielämän puolella. Perheenlisäystä jännitin tosissani XCE SM-kilpailujen yhteydessä.  Menikö heinä- elokuun treenit sitten suunnitellulla tavalla? Katsotaanpa seuraavasta taulukosta:

Tavoitteet
Heinäkuu 2012
Elokuu 2012
Pyöräily (tunnit)
48
48
Muu harjoittelu (tunnit)
2
2
Pyöräilyn kilometrit
1470
1540
Treenitunnit yhteensä
50
50
Toteutumat


Pyöräily (tunnit)
40
31
Muu harjoittelu (tunnit)
0
0
Pyöräilyn kilometrit
1100
715
Treenitunnit yhteensä
40
31

Heinäkuun alussa otin parin päivän kevyemmän jakson heti Tahkon perään. Melko pian kuitenkin ajatuksen suuntautuivat Kouvolan SM-kisoihin ja tärkeimmäksi valmistavaksi harjoitukseksi merkitsin itselleni Seinäjoen XCM –kilpailun. Harjoituksellisesti olin ihan kohtalaisen hyvässä vauhdissa vielä ennen Seinäjokea.. kunnes tuli jälleen vähän takapakkia. Kaaduin melko pahasti ja SM-kilpailut näyttivät jäävän kokonaan väliin. Kuin ihmeen kaupalla palauduin kaatumisesta viikon päästä ajettuihin XCO:n SM-kilpailuihin. Olin ajokunnossa vain päivää ennen kilpailuja.
Kulku oli hyvää kolhut ja viikon tauko huomioiden. Valitettavasti mitali jäi kisoista saavuttamatta ja olin missannut jo kaksi äärimmäisen tärkeää kilpailua kesän aikana. Niinpä heinäkuun loppuun mennessä yhtään todellista onnistumista ei ollut kauden osalta vielä plakkarissa.

Yhteenveto jaksosta heinä- elokuu

Heinäkuun hyvä treenaus koki todella ikävän kolauksen Seinäjoen kaatumisen muodossa. Keräilin yli viikon itseäni kuntoon ja harjoittelu oli tuona aikana lähes mahdotonta. Kouvolan XCO SM-kisassa huomasin, että olin jälleen melko hyvässä iskussa, mutta aivan terävin isku oli kaatumisen johdosta kateissa. Heti Kouvolan XCO:n jälkeen aloin treenaamaan joka päivä XCE-kisoja varten. Valmistelin itselleni 1:40 kestävän sprinttiradan. Viiden päivän treenillä paransin aikaani yli 10 sekuntia samalla radalla ja sain tällä valmistautumisella napattua ensimmäisen Suomen mestaruuteni yleisessä sarjassa. Elokuussa aikatauluja muokkasi siviilielämän tärkeät asiat ja kesälomakin oli loppunut jo heinäkuun puolivälissä. Niinpä kokoaikainen työskentely ja kotiarki pienen vauvan kanssa eivät mahdollistaneet tuoreen isän täyspainoista treeniä – olen siis ihminen.

Paluu menneisyyteen. Heinäkuun teksteissä kirjoittelun blogiin pääosin kisaraportteja (maantiellä kulki ihan hyvin (osa 2.), Seinäjoen kaatuminen ja XCO SM-kisan nelossija. Vinkkailin myös pienen vinkkilistan, jos joku on ajatellut aloittaa harrastamaan pyöräilyä tai maastopyöräilyä.  Elokuussa teksteissä näkyi mullistavatasiat siviilielämän puolella ja tietenkin olin iloinen myös pyöräilyurani ensimmäisestä siniristipaidasta. XCE-mitali tuli hieman yllättäen, koska treenien suhteen oli jännitystä ilmassa.

Kymmenen harjoittelukuukauden jälkeen treenitunteja oli kerääntynyt yhteensä 400,5 tuntia. Tämä oli jo lähes 150 tuntia alustavaa suunnitelmaa vähemmän. Pyöräilykilometrejä kymmenen kuukauden jälkeen oli ajettuna liki 8000. Tässäkin suhteessa olin tavoitetta jäljessä yli 3700 kilometriä. Moni teistä lukijoista arveli, että treenit olisivat kauden aikana 400 tunnin kieppeillä. Tämä tuntimäärä tuli täyteen 10 kuukauden jälkeen ja vielä oli kaksi tärkeää kuukautta edessä. SM-kisoja ajamatta oli vielä kahdet: XCM- syyskuussa ja cyclocross lokakuussa.

Seuraava esiteltävä treenijakso on syys- lokakuun treenit.

Tähän tekstiin liittyvät seuraavat blogitekstit:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen