sunnuntai 5. elokuuta 2012

XCE SM-kilpailut 5.8.2012 - Jämillä - Voitto

Paitaa mä metsästän, tahdon saada suuren! (Tätä laulua on lauleltu ainakin viimeiset kymmenen vuotta ja paidalla tarkoitetaan nimenomaan Suomen mestarin siniristipaitaa.)

Ja suurenhan sainkin. Siniristipaita oli kokoa XL ja mahavaran takia jäin odottelemaan L-kokoista paitaa postitse. :)
 
Reissu Jämille XCE-lajin ensimmäisiin SM-kisoihin on nyt heitetty ja heti tärppäsi! Lajihan muistuttaa hyvin paljon hiihdosta tuttua sprinttiä. Ensin ajetaan aika-ajo, jonka jälkeen kuskit sijoitetaan 32 ajajan kaavioon. Siitä eteenpäin neljä kuskia ajaa toisiaan vastaan eriä, joista kaksi parasta jatkaa seuraavalle erä-kierrokselle. Erän kaksi viimeistä joutuvat jättämään kisan kesken, ellei kyse ole välierävaiheesta, jolloin kaksi parasta menee A-finaaliin ja jälkimmäiset pikkufinaaliin.

Aika-ajossa ajettiin siis yksi kierros yksittäin ja se kellotettiin. Olin viikolla hieman treenannut vastaavia suorituksia ja saanut joitain sekunteja pois omalla Aulangon testiradalla. Treeni ja lepopäivä eiliseltä oli juuri oikeaa valmistautumista näihin kisoihin. Tuoreet jalat ja supernopea pyörä (Mr Big 29er) tälle kisaradalle takasivat tänään hyvää menoa koko päivän ajan.

Aika-ajossa ajoin radalle ajan 2:13. Tiimikaveri Henkka oli toiseksi nopein ajalla 2:16 ja toinen tiimikaveri Jerry hienosti kolmas ajalla 2:16 ja osia. Muista kuskeista Jussi Rossi (XCO:n kultamitalisti Kouvolasta) ajoi 2:18 ja Vallu (XCO hopea) 2:20. Odotukset aika-ajon jälkeen olivat korkealla kisan suhteen ja lisäjännitystä tuli mukaan kotoa, jossa jännitellään edelleen esikoisen ensiesiintymistä. Soittoa ei Hämeenlinnasta kuitenkaan kisan tuoksinnassa kuulunut, joten pystyin keskittymään erä-vaiheen ajoihin ihan kunnolla.

Erävaiheessa strategiani kisaan oli selvä. Tarkoitus oli viedä kaikki erät voitoilla. Lisäksi puhuimme Henkan kanssa, että molempien erä-voitoilla varmistaisimme sen, että emme olisi vastakkain ennen finaalia. Ensimmäisessä erässä pääsin kolmen kuskin erässä melko helposti irti ja voitolla jatkoon. Toisessa erässä (16 joukko mukana) ehdin kärjessä ensimmäiseen kurviin ja sain ylämäessä revittyä tarvittavan eron takanatuleviin. Sama meininki jatkui myös kolmannessa erässä, joka oli jo välierä. Ylämäen pehmeään töppyrään pääsin kärjessä ja muutama kova polkaisu irroitti minut muista kuskeista. Samuel Halme ajoi toiseksi ja me pääsimme ajolla finaaliin.

Tässä mennään kolmannessa erässä kärkipaikalla. Näemmä varmuuden vuoksi myös juomapullo kahden minuutin suorituksessa mukana. Kuva: Ville Hällfors

Isossa finaalissa olivat siis kuskit: Minä, Henkka, Vallu ja Samuel. Startti oli yli 20 minuuttia välierän jälkeen, joten palautua ehti ainakin täydellisesti. Startissa alkoi jo vähän jännittämään. Ensimmäiseen mutkaan Henkka ehti ensimmäisenä ja otin kakkospaikan nousuun. Olin ajanut koko päivän isolla rattaalla ilman ongelmia, mutta nyt ketju tippui nousussa keskirattaalle. Meni noin 10m ennenkuin ketju nousi rattaalle uudelleen ja samalla Vallu oli ehtinyt ohitse. Olin harjun päällä kolmantena, kun lähdettiin radan ainoaan laskuun. Laskun loppuosuudella oli pehmeähiekkainen loiva mutka oikealle kohti kuuden puunrungon ylityksiä. Olin ihan Henkan perässä, Vallu oli siinä Henkan vieressä. Bunny hopilla hypittiin siinä puiden yli, kun huomasin Vallun pudottaneen ketjun. Näin pääsin loppushikaaneihin Henkan perässä ja ratkaisu tapahtuisi loppukirissä. Sadan metrin loppukiri pelasti minut tänään. Olin loppusuoran alussa hyvin Henkan takana ja Henkan avatessa kirin ehdin hyvin reagoida ja yrittää ohitusta tuulen puolelta vasemmalta. Ohitus onnistui ja kuittasin maaliin ehkäpä metrin tai kahden turvin Suomen mestaruuden.

Miehet









BIG FINAL

Nimi Seura
1.

Olli Miettinen HyPy/Skins/ROSE
2.

Henri Ojala Koil/Skins
3.

Valtteri Repo CC Picaro
4.

Samuel Halme  Mountainbike Team Finland / KorsKa

8 kommenttia:

  1. Onnea Suomen mestaruudesta! Varmasti tuntuu hienolta kaikkien harrastusvuosien jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaakko. Kyllähän tämä mukavalta tuntuu ja "ikuinen metsästys" ei onneksi jäänyt haaveeksi. Mukava ja vauhdikas laji muutoinkin!

      Poista
    2. Paria euroopassa ajettua XCE-kisaa oon netin kautta vähän seurannut. Kyllähän tuo vauhdikas laji on ja toivotavasti tosiaan tulisi Suomeen lisääkin näitä kisoja. Yleisöäkin tämä laji varmasti palvelee ainakin paremmin kuin maratonkisat, joissa ei turhan usein kuskien näe ohi ajavan.

      Poista
    3. Toivotaan, että ensi kaudella kisoja olisi enemmän. Näitä voisi järjestää iltakisana XCO:ta edeltävänä päivänä, tai sitten isojen tapahtumien yhteydessä. Joissain tapauksissa XCE-kisat voisi ajaa myös aamupäivällä ja XCO-kisat iltapäivällä.

      Poista
  2. Onnittelut voitosta! Taisi se viikko riittää sprintteihin siirtymiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tällä kertaa kyllä, mutta todellinen XCE-vauhti edellyttäisi pientä erikoistumista lajia ajatellen. Kannatti "uhrata" yksi Rastilan tempo tällä kertaa. :)

      Poista
  3. Paljon onnea Suomen mestarille! -Teemu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tsekatkaapa muut muuten tämä Kolin kierros -tapahtuma. Aivan loistavaa maisemaa ja polkua tiedossa itäisemmässä Suomessa. Suosittelen!

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen