sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kuinka korvata kisoja omilla treeneillä?

Joskus kisat jäävät kesken ja tärkeä treeni jää siltä viikolta ajamatta. Tällöin on kehitettävä jotain nopeasti tilalle.

Niinhän se vaan on, että kisat ovat meille urheilijoille parhaita treenejä. Siellä ympäristö, olosuhteet, kisakaverit ja ennen kaikkea vauhti on samanlaista, kuin niissä tärkeissä kisoissa, joihin lopulta kaikki treenit tähtäävät.

Kaikki ei mene kuitenkaan aina putkeen ja joskus tärkeimmäksi treeniksi suunniteltu kilpailu voi jäädä kesken. Näin kävi minulle lauantaina Rajamäellä ja ladattu isku näytti valuva täysin hukkaan. Pikaisesti aloin miettimään korvaavaa kisaa, mutta äitienpäivänä oli tarjolla ainoastaan ex Rosendahl GP:n nyk. Fuji-Peloton GP:n maantiekisa Tampereella. Elite ajaa siellä 20 kierrosta ja kisa-aika jää reilusti alle kahden tunnin. Vaikka kyseistä kisaa Suomessa fyysisesti rankaksi hehkutetaan, niin päätin kehittää jotain rankempaa treeniä sunnuntaille. Rosendahlin ongelma on siinä, että alamäissä pääsee ilmaiseksi kuuttakymppiä ja nousussa voi peesailla muita. Kisa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi haastava maastokisoja ajatellen. Kaapin päällä on pari Pyynikkiä kilpa-sarjasta ja yksi Elitestä ja kaikki niistä on tullut huomattavasti keveämmällä suorituksella kuin maastokisassa joutuu puristamaan top 3:een pyrittäessä.

Oli siis kehitettävä jotain treeniä itse. Teemaksi nousi nopeasti mieleen oma suosikkitreenini: 30-sääntölenkki.
Fillariksi valikoitui crossari, jotta myös hiekkatiet olivat ajettavissa. Suunnittelin reitiksi reilun sadan kilometrin kierroksen, jossa mäet vastasivat Rosendahlin Pyynikin nyppylää. Tuo 30-sääntöhän merkitsee sitä, että mitään reitin ylämäkeä ei siis saanut ajaa alle 30km/h vauhtia. Laajensin hommaa vielä sen verran, että missään vaiheessa lenkkiä pyörä ei saa kulkea alle 30 km/h.

Lenkki sujui hienosti! Ensimmäiset sata kilometriä meni todella niin, että kertaakaan pyörän vauhti ei tipahtanut alle tavoitteen. Tiukinta ei ollut välttämättä nousuissa, vaan enneminkin tuolla Metsäkulman hiekkatiepätkällä, jossa peltoalueiden vastatuuli, ja osin kelirikosta kärsivä hiekkatie vaati reisiltä kunnon kyytiä. Sadan kilometrin ajon jälkeen ajoaikaa oli kulunut 2h 55min, joten myös lenkin keskivauhti oli melko hyvin kohdallaan. Lisäksi jokainen lenkin mäki tuli ajettua sellaista vauhtia, että Rosendahlissa olisi melko varmasti pysytty muiden kyydissä. Kisareissuun nähden plussaa tuli siitä, että kokonaislenkki 112km/3h 20min oli noin puolitoista tuntia pidempi suoritus kuin Suomen kovimmassa maantiekisassa.

Koetin päästä lenkin läpi ilman ylimääräistä energiaa, mutta 5min ennen kotia piti vetästä Gutzyn geeli naamaan. Tällä kertaa otin geelin ennen kuin menetin otteen siitä, että kuka olin, mitä olin tekemässä ja missä päin koti oli. Lisäpoweria virtasi jalkoihin muutaman minuutin kuluttua geelin nauttimisesta.. harmittavasti treeni oli jo lopuillaan. Heti lenkin perään vedettiin sitten äitienpäivän siivous imuroinnin muodossa. Eikös me urheilla myös siksi, että arjessa jaksetaan touhuta - eikä lässähdetä sohvalle heti tilanteen tullen?

6 kommenttia:

  1. Huimaa on kyyti, jos krossarilla tollasia lenkkejä vetelee. Mites harjottelun suhteen meinasit Valkeakoskeen valmistautua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Crossarilla pääsee myötätuuliosuuksilla tiellä ilmaiseksi pitkiä siivuja, jolloin keskivauhti väkisin nousee lenkeillä. Maasturilla reisi ja kunto ei tuohon vielä riittäisi.

      Valkeakoskea ajatellen tärkein treeni oli juuri tämän tekstin lenkki. Viikon teemana tulee olemaan se, että keho pidetään hereillä ja laakereille ei saa jäädä lepäilemään. Valkeakosken kisa on vielä todella tärkeä osa juuri alkanutta treeniviikkoa, joten näihin kevään tapahtumiin ei pahemmin herkistellä.

      Poista
  2. Maastokuski tykkää tämän tekstin hengestä=) Mies näyttää uhkuvan kuntoa ja tuloksia odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ei kai tekstini ole mennyt jo uhoamisen puolelle - se kapsahtaa omille nilkoille aina.

      "Ihmisiksi", sanoi pyöräilijä, kun kanervikosta itsensä löysi.

      Poista
    2. Ei siitä uhoaminen tänne kotikatsomoon välittynyt, enemmänkin luotto omaan tekemiseen

      Poista
    3. Ehdin jo säikähtää, kiitos. :)

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen