Hoitoa lihaskipuun Ollin tapaan

Tänään herätessä ja oikeastaan eilenkin olivat jalat aivan älyttömän kipeät. Luultavimmin olin onnistunut kipeyttämään koipeni fillaroimalla ja kipeytyminen tuli vastaan ehkäpä toista kertaa elämäni aikana. Sitä se teettää, kun käy talvikunnossa hieman ajamassa kovempaa puolitoistatuntisen.

Lihakset olivat siis kipeät, joten jotain oli tehtävä. Tässä Ollin resepti kipeille lihaksille:
1.) Noudatetaan perinteistä ajatusta: ”Sillä lähtee, millä on tullutkin”. Tämän toteutin käytännössä ajamalla crossarilla kipeillä reisillä lumipöpperössä yhteensä 30km/1h15min.
2.) Odotellaan pari tuntia reisien parantumista
3.) Viimeistellään hoito: ”Jollain muulla lajilla, jolla reisien ei pitäisi kipeytyä – suoritukseen mielellään 20 min maksimiveto”. Käytännössä tänään muuna lajina toimi maastohiihto. Hiihtelin illalla haastavalla jääkelillä Aulangolla 24km/ 1h 30min. Paras kierros 6,6km lenkillä taittui aikaan 20:30 (eli horjuttuna melkein täysiä näillä jaloilla).

Kruunasin hoitosuunnitelman vetämällä parit kunnon lipat tuolla pimeällä siirtymäosuudella. Latu oli tosiaan ihan jääkelillä ja luistoa piisasi. Ensimmäiset lipat tuli kiskaistua menomatkalla, kun lyhyt pimeä tienreunapätkä oli lumisateiden jälkeen pitkästä aikaa aurattu. Tien reunasta latu on ennen jatkunut ongelmitta maaston puolelle. Keräilin ihan kunnolla vauhtia.. kunnes.. sukset jäivät paikoilleen ja mies veti oikein kunnon OTB:t eli kuperkeikan etukautta ympäri. Aurausvalli oli puolimetriä korkea ja ihan jäässä, enkä nähnyt pimeässä mitään. Matukat onneksi säilyivät ehjänä, ei tullut kallista reissua. Toisen kerran vedin turvalleen tulomatkalla. Jälleen hiihtelin pimeää siirtymäpätkää ja nyt ei ilta yhdeksältä ollut mitään apuja luonnon valoista, kun kuukin on piilossa. Paukutin viimeiseen mutkaan kunnon vauhdilla ja ladusta ei oikein ollut hajua tälläkään kertaa. Tiukka vasen ja ajattelin potkaista rennosti tukea oikealta, koska suorilla suksilla mutka ei olisi taittunut. Vauhtia oli se parikymppiä ja sitten suksen kärki alkoi upota viereiseen lumipenkkaan. Oikea jalka jäi siihen ja muu vartalo meni (vielä hetken) täysiä eteenpäin. Siitä sitten armoton taiteilu ja loukkaantumisen minimointi kipeillä lihaksilla totaalisessa hasardipaikassa. Pistin latua siinä ”pelastautuessa” varmaan viiden metrin matkalta sileäksi. Mahtaa aamulla ensimmäinen hiihtäjä ihmetellä, että: ”Mitä ihmettä täällä on tapahtunut!?”

No hengissä ollaan ja paikat säilyä luultavimmin ehjänä. Reidet ovat vähintään yhtä kipeät kuin päivään lähtiessäkin. Huomenna ei nousta varmaan edes punkasta kunnialla. Se onkin sitten todellisen hoitosuunnitelman paikka huomenissa!