Luonteri-Pyöräily 2014 - voitokas kisaraportti

En malttanut olla vastaamatta synnyinseudun lähialueen kisan kutsuun ja siten olla osallistumatta 95km pituiseen haastavaan kisaan Mikkelin Anttolassa. Näin jälkikäteen ajateltuna ei harmita - reissu sopi hyvin tähän elokuun puolivälin ajankohtaan ja kävi mitä parhaimmasta treenistä tulevia maastokisoja ajatellen. Myös tuloksellinen minimitavoite, eli voitokas ajo, täyttyi.

Lähtökohdat hyvälle suoritukselle eivät olleet aivan varmimmalla pohjalla. Crossarilla kilometrejä on kertynyt tänä kesänä todella vähän ja ajoasento poikkeaa aika paljon minun muista pyöristäni. 95km kisamatka taas oli koko vuoden toiseksi pisin lenkki, joten kropassa pitkän matkan rutiinia ei ollut. Kolmas epävarmuustekijä oli se, että kilpasarjassa vastassa olleet kaverit olivat pääosin minulle vieraita, joten omien vahvuuksien ollessa piilossa, myös toisten kuskien suorituskyky oli selvitettävä kisan aikana. 

Lähtötunnelmissa rennoin mielin.  Kuva: Mikko Rahikainen

Pitkän kisamatkan johdosta en tietoisesti verrytellyt yhtään ennen starttia. Tässä kisassa ajetaan alkuun noin 10km pätkä asfalttia, joten peesin ansiosta laskin lämmittely olevan mahdollinen kilpailun ollessa käynnissä. Startti ja maali olivat Anttolanhovissa, josta ajettiin hyvin rauhallisesti lipuvan etuauton perässä ensimmäiset pari kilometriä. Kun joukko oli turvallisesti Mikkeli - Anttolatien Luonterin puoleisella puolella, alkoi vapaa vauhti. Porukka lähti pitämään ihan hyvää vauhtia ja noin 8 hengen porukalla nopeus pysyi asfalttiosuudella lähellä 40 tasoa. Crossareille tuo 40 on ihan hyvä vauhti totaalisen rennon verryttelyn sain heittää tuossa vaiheessa romukoppaan. Tyydyin tarkkailemaan tilannetta ja vedin omat vetovuorot kisan alussa hyvin rennosti.

Ensimmäiset selkäjumin tuntemukset tulivat jo 15 kilometrin kohdalla ja edessä olevat 80km ja yli 1000 nousumetriä sai olon vähän epävarmaksi. Toisilla kuskeilla näytti ajohaluja olevan rutkasti, joka lisäsi ihmetystäni. En päässyt oikein kärryille, että olenko tässä porukassa vahvoilla vai en. Hiekkatien alkaessa ja ylämäkien kasvaessa kärkeen muodostui 8 henkilön porukka. Mukana oli 6 crossaria, yksi maantiepyörä ja yksi maasturi. Ajo oli tunnustelevaa ja odoteltiin varmaan isompia nousuja. Tyydyin tarkkailemaan ja jumppasin jumiutunutta selkääni. Ensimmäisen geelin otin 40 minuutin ajon jälkeen ja päätin jatkaa samalla rytmillä aina maaliin saakka.

Koikkalan lähestyessä ajoa alkaa olla takana 40km. Tiilikaisen Tino oli vetänyt pienen irtiottonsa turvin keulilla pari kilsan matkan. Juuri tuon jälkeen reitille osui Teivaantien napakka nousu - Suomen mittapuulla seinä! Järjestäjät infosivat noususta kyltillä, jossa luki: "tulossa hyvä ylämäki :)". Tämä oli mainio paikka pieniä 8 hengen kärkiporukkaa pienemmäksi. Lähdin ajamaan nousua rennon kovaa ylös. Tämä oli myös hyvä paikka testata irtiottoporukan oikeita voimasuhteita loppukisaa ajatellen. Porukka alkoi pirstoutua ja esimerkiksi Tino tipahti kyydistä harmittavan rengasrikon johdosta. Mäen päälle erottautui neljä ukkoa: Miettinen (cx), Juuso Ojasalo (cx), Heikki Köykkä (cx) ja Valtteri Härkönen (road). Eroa taaksepäin alkoi kertyä nopeasti.

Tämä nelikko ei lopulta pysynyt pitkään tällaisena, kun yhdessä alamäessä takaa tuli pari autoa ohitse ja kärjessä ajanut Härkönen joutui vaihtamaan ajolinjaansa kohti tien reunaa. Tiessä oli joku kuoppa, eturengas löi vanteelle ja alkoi kuulua sihinää. Härkönen toivotti meille mukavaa loppumatkaa ja kärkikolmikko oli syntynyt.

Pyöritimme kolmikkona vetovuoroja tasaiseen tahtiin. Omat vetoni katsoin mittarista ja pyrin vetämään yhtä vetoa noin 800m matkan. Kaikki oli kohtalaisen hyvissä voimissa, kun matkaa oli takana 60km. Lossille oli matkaa vielä 12 kilometriä. Jännitysmomenttia lossi toi sen verran, että olisimmeko kolmikolla tarpeeksi paljon kärjessä, että lossi veisi meidät kolme salmen ylitse ennen muita. 60km kohdalla lossi pyöri mielessä, mutta samalla alkanut sade. Peesissä ei ollut mukavaa ja ajolasit menivät nopeasti huuruun ja käyttökelvottomiksi.

Meno tuntui stabiloituneen ja odottelimme lossia. Vain pari kilsaa ennen pakollista stoppia Köykkä alkoi kuitenkin jäädä nousuissa. Myös herra Ojasalo jäi välillä vähän taakse, mutta tuli lopulta kantaani ja ajoimme kahdestaan lossille. Olimme lossilla 15 sekuntia ennen Köykkää, mutta sovimme, että jatketaan yhdessä matkaa salmen toiselta puolelta. Maaliin oli matkaa vain 23km, enkä tiennyt yhtään mitä odottaa. Lossissa otin viimeisen geelin ja venyttelin pikaisesti jalkoja. Takareisi nappasi jopa kramppiin etureittä venyttäessä. Ajoaikaa oli takana lähes kaksi tuntia ja nestettä oli mennyt tasan 7dl. Toinen pullo oli vielä jäljellä, joten nestepuoli oli hanskassa. Sade alkoi yltyä.

Lossimatka oli ohi parissa minuutissa. Sain jalkoja vähän palautetuksi ja minun oli vähän vaikea ajaa kavereiden vauhtia nousuissa. Alkupuolen tasamaapätkä mentiin yhdessä, mutta sitten eteen ilmestyi uudelleen tuttu kyltti "hyvästä ylämäestä". Huikkasen kavereille, että "ajetaan rennosti ylös!", mutta se jäikin meidän kolmikon viimeiseksi yhteiseksi hetkeksi. En lisännyt vauhtia, vaan pidin samaa rytmiä kuin kisan alkupuolella. Olin nopeasti yksin ja ero taaksepäin kasvoi vauhdilla. Sade oli pehmentänyt tietä ja pyörän takarengas upposi pehmeään hiekkaan jyrkimmissä kohdissa. Noissa kohdissa tiesin, että nyt olen vahvoilla. Ainoa epävarmuus lopun 13km asfalttiosuus, jossa kaksikko saattaisi saada yksittäisen ajajan kiinni hyvällä yhteistyöllä.

Asfaltin alkaessa jalat alkoivat olla tyhjät. Selkä oli totaalijumissa ja käsien ojentajat eivät meinanneet jaksaa kannatella vartaloa aerodynaamisessa ajoasennossa. Jumppailin tieosuudella selkääni aina kun vauhti pysyi yllä itsekseen ja yritin päästä eteenpäin niin pienellä energialla kuin mahdollista. Garminin laitoin näyttämään karttaa ja toivoin sen tsemppaavan, kun aikanaan näytölle ilmestyisi viiva lähdöstä, joka johtaa takaisin Anttolanhoviin ja siten maaliin. 

Kuva: Timo Häkkinen

Ennen Anttolaa oli vielä yksi iso nousu ja takaatulevaa kaksikkoa ei näkynyt. Tiesin, että keula on vähintään kaksi minuuttia. Ajo tuntui raskaalta, mutta fiilis oli mainio.

Ensin Hovin risteys näkyi mittarin näytössä ja muutaman minuutin myöhemmin ihan oikeassa elämässä. Tuttu tunneli johti viimeiseen Hovin nousuun ja maaliin oli enää pari kilometriä. Hovin nousussa olin kyllä jo niin valmis, että meno muistutti epäpyöräilyä. Maali oli onneksi aivan nurkan takana. Maalissa kello pysähtyi aikaan 2:50:50. Matkaa kertyi 94,5km ja keskivauhti oli 33,5km/h. Ero Ojasaloon ja Köykkään oli lopulta kertynyt liki viiteen minuuttiin. Maalissa pääsin Länsi-Savon haastatteluun ja olihan se hienoa olla ex-mikkeliläinen. Länkkäri teki lopulta kisasta sivun kokoisen jutun - otsikolla: "Miettisen voittoisa paluu".

Kaatosateessa suoritettu idyllinen palkintojenjako ahtaassa teltassa oli myös mainio kokemus. Olipa hauskaa!

Kuva: Mikko Rahikainen

Kiitos kisakaverille ja tapahtuman järjestäjille! Onnistunut reissu Savoon oli toteutunut!

Tapahtuman plussat:

- Reitti! Oikeasti haastava reitti. Tämä on hiekkatiekisa, joka ei lopu loppukiriin. 
- Reitin merkkaus onnistunut.
- Kisakeskus Anttolanhovi. Sopi mahtavasti kisan puitteiden paikaksi. Suihku- ja saunatilat ovat erinomaiset ja ruoka kisan jälkeen oli aivan mielettömän hyvää. Jälkkäriksi tarjottu mustikkapiirakka vaniljakastikkeella on jotain, mitä ei muissa tapahtumissa ole ollut lähellekään koskaan tarjolla.
- Chip-ajanotto
- Tuotekassi ja palkinnot hyviä. Syötävät maistuvat aina.

- Hintalaatusuhde: 50e, jolla saa: kisaoikeuden, huoltoautot, huippuruoan, tuotekassin, huipputreenin ja kropan sekaisin - hyvä!

Jotain rakentavia kehitysehdotuksia nousi viikonlopun aikana mieleen:

- Osa kilpailijoista ilmoittaisi mielellään seuran tai tiimin, jonka nimissä urheilee. Nyt se ei ollut ilmoittautumisjärjestelmässä mahdollista.
- Ennakkomarkkinointi: Fillarifoorumia olisi voinut käyttää tapahtuman markkinoinnissa enemmän. Huhtikuussa tullut (lopulta ainoa) viesti oli ajoissa, mutta keskustelua olisi voinut elvyttää kesällä uudelleen.
- Kilpailunumerot eivät meinanneet sopia millään nopean kisapyörän tankoon. Numerot olivat myös erittäin heppoisia. Lapun ulkomitat voisivat olla pienemmät. Nippusiteet käsien alla 95km ajan tekee pahaa jälkeä.
- Kisan etuauto ajoi lähdössä noin 15km/h. Alamäkeen ja tunneliin käännyttäessä vauhti oli jopa liian hiljainen, kun takaatulevat eivät varmaan nähneet lähestyvää mutkaa ja pyörät rullasivat luonnostaan paljon etuauton vauhtia nopeammin.

Tulossa Luonteri-Pyöräily 2014 - Mikkelin Anttolassa

Tulevana lauantaina teen paluun synnyinseudulleni Mikkeliin ja sieltä tuttujen kalavesien lähistölle Anttolaan ja Luonterille. Tällä kertaa virvelit jäävät kotiin, mutta armoton kelaaminen pidetään edelleen ohjelmassa. Edessä on nimittäin Luonteri-Pyöräily! Tarjolla cyclocrossarille 92km mäkisiä hiekkateitä ja hienoja maisemia.

Vuosi sitten kyseisen tapahtuman vei nimiinsä Kimmo Kananen ja kakkoseksi polki Jarmo Rissanen. Ei siis mitään turhia kuskeja tässä maassa. Huhujen mukaan herra Kananen on myös tällä kertaa mukana ja treenejä on kertynyt ukon jalkoihin Stravan mukaan todella paljon. Minulle matka tulee olemaan vähän ylipitkä ja tällä kaudella maantie- ja hiekkatieajot ovat olleet minulle myrkkyä. Poluilla on tuntunut kotoisalta, mutta pelkkiä "helppoja" watteja vastaan ajaminen ei meinaa luonnistua. Lähtökohdat eivät siis mairittele minun menestymistoiveitani.

1300 nousumetrin lisäksi tällä reitillä on muutamia mielenkiintoisia juttuja. Ensinnäkin mieleen juolahtaa ajettavien hiekkateiden kunto. Lähes 1,5kk kuiva kausi Suomen suosituimpiin kuuluvalla kesämökkialueella on varmasti ollut armoton tieosuuksille. Parhaimmillaan tai paremminkin pahimmillaan nimismiehen kiharaa on kymmeniä kilometrejä! Tärisen jo valmiiksi! Toinen kiintoisa seikka on 70km kohdalla oleva lossi. Lossilla ylitetään 200m leveä vesistö. Se kuinka lossi tulee vaikuttamaan kilpailuun, on minulle vielä melko suuri mysteeri. Eiköhän se lauantaina kisan tuoksinnan aikana selviä.

Odotukset oman ajon suhteen ovat maltilliset, mutta toiveikkaat. Toivon, että jaksaisin ajaa maaliin saakka ja voimia riittäisi vielä viimeisiin mäkiinkin. Kenraalitreenit ovat olleet katastrofaalisen vaikeita, joten lauantaina lienee huippukulku! Vuoden 2014 toiseksi pisin lenkki siis edessä. Nähdään lauantaina Anttolassa!

Jokamiestriathlon Hauho 2014 - debyytin kisaraportti

Jälkitunnelmat aivan katossa! Ehkäpä virkistävin reilu puolituntinen urheilun parista aikoihin! Kiitos!

Vajaan viikon takainen päähänpisto konkretisoitui jokamiestriathlonin kuntosarjan läpäisynä eilen Hauholla. Ensimmäinen triathlonkisa aiheutti mukavasti latautumista ja ensimmäinen päätavoite oli ottaa kaikki tarvittavat varusteet mukaan kisapaikalle. Varusteiden osalta tein muutamia muutoksia ja valintoja, joilla arvelin lopputuloksen olevan hyvä, tai jopa parempi kuin toisilla ratkaisuilla. Tri-asun sijaan valitsin vain tri-housut ja uinnin jälkeen oli tarkoitus pukea hihaton pyöräilypaita päälle pyöräilyä ja juoksua ajatellen. Maantiepyörään vaihdoin maastopolkimet, koska maastopyöräkengillä on parempi juosta asfaltilla, kun vaihtoalueelta siirrytään pyöräilyosuudelle.

Sää oli mitä mahtavin, joka takasi lämpöisen uimaveden ja miellyttävät pyöräily- ja juoksuosuudet. Hauhotalon pihalla oli klo 18 aikaan kuhinaa, kun liki 250 urhoollista oli saapunut paikalle ottamaan mittaa toisista ja ennen kaikkea itsestään. Tunnelma oli kaikkea muuta kun tiukkapipoinen ja hymyt näyttivät olevan herkässä kaikilla - tuntui jotenkin todella kotoisalta!

Kisamateriaali koostui hakaneuloilla kiinnitettävästä numerosta ja ajanotto-tägistä. Tägi on aivan huippujuttu näissä urheilukilpailuissa! Toimiessaan se antaa aina 100% varman ja oikean tuloksen kisasuorituksesta. Harmittavan harvoin minun lajissani tägi:t ovat käytössä. Tästäkin isot plussat Hauhon suuntaan! Suuresta osallistujajoukosta huolimatta jonottelua ei ilmoittautumisessa vaadittu ja myös vapaavalintainen vaihtopaikan etsintä hoitui kuin itsestään.
 

Kisasarjat starttasivat klo 18:30 ja miesten kuntosarja oli kolmantena vuorossa klo 18:36. Uintiosuus suoritettiin n. 200m päässä vaihtopaikasta Hauhonselän rantamilla. Mutapohja ja matalalla ollut vesi sai lajin muistuttamaan ensimmäisen 15m osalta enemmän mutapainia kuin uintia. Tämä taitaa kuitenkin kuulua lajiin ja on selvä, että 71 samanaikaisesti lähtevää miestä eivät mahdu nätissä jonossa 40m päässä olevalle ensimmäiselle poijulle.

Kilpasarjan kärki käytti uintiin vedessä aikaa hieman yli 2 minuuttia ja juoksu vaihtopaikalle, vaihto ja siirtyminen pyöräilyn alkuun pysäytti ajat 4:30 tienoille. Minun uintini ei ollut yhtä lennokasta. Siellä räpiköitiin välillä vaparia, välillä rintaa ja menin jopa kymmeniä metrejä koiraa - hei oikeasti! Osuusaikani ennen pyöräilyä oli 6:39 ja omassa sarjassani olin tuossa vaiheessa sijalla 27. yli 2:10 kärkeä perässä. Lähes kaksi minuuttia tuli jo vedessä ollessa, mutta aika tuhraantui myös vaihdossa. Päälle pujotettava ajopaita jumittui märkään niskaan myttyyn ja minulla meni lähes puoli minuuttia, kun nyin sitä voimalla päälleni. Tri-asulla olisin ollut pyörän päällä paljon nopeammin!

Pyöräilyyn lähdettäessä kirittävää siis oli ja paljon. Heti alussa huomasin, että pyöräilyn vauhtini on omassa sarjassani (onneksi) ihan asiallista. Selkiä tuli vastaan rutkasti, mutta peesivapaassa kisassa en päässyt huilaamaan kenenkään taakse käytännössä ollenkaan. Kukaan ei ajanut tässä porukassa samaa vauhtia, kuin minä. 6 minuuttia ennen minua lähtenyt kilpasarjan kärki tuli vastaan pyöräilyosuuteni alkupuolella ja näin, että kärkimiehet vetivät 5-6 ukon ryhmässä vuorovedolla. Tuossa vaiheessa heräsi mieleen ajatus, että "vuoden päästä olen itsekin mukana tuossa letkassa lepäämässä ja tekemässä kovaa tulosta". Kun ajaa koko 10,5km soolona ja vaihtoehtona olisi ollut istua peesissä tuosta matkasta vaikka 8km, on rasitusero merkittävä. Pyöräilyyn käytin aikaa 15:20 ja nopeasti katsottuna kisasarjan nopeimmat (Siukolan Lauri) selvittivät pyöräilyn hieman alle 15 minuuttiin. Normaalisti olen ollut hieman Lauria nopeampi pyöräilykisoissa.

Vahva pyöräilyosuus nosti minut kuntosarjan kärkeen, jota en kyllä tiennyt juoksuun lähtiessäni. Eroa oli kakkoseen oli vaivaiset 2 sekuntia. Sija 10. oli minua 2 minuuttia perässä. Pohkeessa tuntui pientä nykimistä ja tulevat 3 km jännitti. Vaihto onnistui tällä kertaa nopeasti ja taisin menettää vain tuon 2 sekuntia etuani. Juoksu oli siis upporikasta ja rutiköyhää. Minulla oli viimeiseen 2,5 vuoteen tasan yksi hölkkälenkki, joka oli matkaltaan 3km. Kilpailijaluonteeni kuitenkin tekee joskus ihmeitä, ja saan kovalla päälläni tsempattua kroppaa kovempiin suorituksiin kuin sen normaalisti pitäisi pystyä.

Noh, juoksun alku ei kuitenkaan ollut tsemppauksesta huolimatta erityisen lennokasta. Oikea pohje nappasi kramppiin jokaisella askeleella, mutta en antanut sen haitata. Olin päättänyt, että voin ottaa 1,5 viikon sairasloman pyöräilystä tämän kisan kustannuksella. Krampit siis juostaisiin auki mahdollisista lihasvaurioista huolimatta. Kramppien lisäksi hengitysrytmi oli kateissa ja juoksun tärinästä johtuen keuhkot tuntuivat olevan kokoajan täynnä. Olin ajautumassa pintahengitykseen ja pahasti. Noin kilometrin kohdalla onneksi tajusin, että minun pitää vain keskittyä puhaltamaan uloshengityksessä keuhkot tyhjäksi. Tuon oivalluksen jälkeen happea alkoi taas virrata kehoon. Ohittelin muutamia toisten sarjojen urheilijoita ja en vieläkään tiennyt, että olisin kärjessä omassa sarjassani. Erityisesti pidin juoksureitin pehmeän hiekan ylämäistä, kun pääsin juoksemaan välillä pelkillä reisillä, joka muistuttaa enemmän pyöräilyä. Tunsin jopa palautuvani jyrkimmissä nousuissa ja ero toisiin kasvoi niissä nopeasti.

Ai rentoa juoksua vai? Kuva: Juha Vartiainen

Loppua kohden juoksu helpottui entisestään ja viimeinen puoli kilometriä tuli jo paremmin. Otin vielä puolittaiset loppukirit maaliin ja kuulin kuulutuksesta, että olin voittanut kuntosarjan ajalla 34:15. Viimeisen vaihdon ja juoksun yhteisajaksi tuli näin 12:19. Eroa oman sarjan kakkoseen oli kertynyt 1:10 ja kilpasarjaan verrattuna hävisin päivän nopeimmalle Kai Söderdahlille 3:15.

Ero kärkimiehiin on iso, mutta ehkäpä lopulta kuitenkin realistinen saavutettava. Vielä 6 päivää sitten olin varma, että en koskaan koskisi lajiin, jossa on uintia ja olin menettänyt myös toivoni, että voisin koskaan juosta edes tämän tyyppistä suoritusta polvivaivojen takia. Viiden päivän treeneillä lopputulos oli tässä. Nyt minulla on kokonainen vuosi aikaa treenailla ja lupaan, että kesällä 2015 olen mukana yleisessä sarjassa. Tavoitteena on pudottaa uinnista pois 1,5 minuuttia, pyöräilystä 0,5 minuuttia (samalla läpäistä vähäisemmällä kuormituksella peesistä johtuen) ja juoksussa näen kirivaraa olevan 1-1,5 minuuttia. Teoreettiset haastamismahdollisuudet ovat siis ilmassa.

Yhtä iloisena, yhtä rentona, mutta selkeästi vahvempana ja nopeampana - vuoden päästä Hauholla nähdään!

Lajilaajenus päähänpistona - triathlon (jokamiestriathlon Hauholla)

Viime perjantaina päässäni napsahti. Ilmoittauduin illalla klo 20 aikaan elämäni ensimmäiseen triathloniin. Kyseessä on huomenna keskiviikkona kilpailtava jokamiestriathlon Hauholla. Matkoina inhimilliset 200m uinti, 10km pyöräily ja 3km juoksu. Varmistuksen osallistumisesta sain perjantaina klo 21 ja ensimmäinen uintitreeni oli käynnissä klo 21:15 Aulankojärvellä. Triathlon-stressi oli iskenyt.

Lähtökohdat: En ole koskaan uinut 200m matkaa putkeen ilman maakosketuksia. Noin pitkä uintimatka suoritettu edellisen kerran vuonna 2002, eli 12 vuotta sitten ja sekin hallissa. Edellisestä 3km pituisesta hölkästä oli aikaa yli 2,5 vuotta. Nyt näiden lajien treeniin oli aikaa 5 päivää.

Tavoitteet huomiselle ovat tässä: 1.) Selvitä uinnista läpi ja hengissä - tuurilla 6 minuuttia 2.) Ajaa pyörällä oma hyvä suoritus noin 40km/h keskarilla - eli joku 15 min veto 3.) Juoksussa pyrin pääsemään matkan läpi juoksemalla ja toivon, että polvet pysyvät ehjinä - kova aikatavoite 13min.

Nyt päivää ennen H-hetkeä uintitreeniä on kertynyt yhteensä 20 minuuttia. Pääsen irtaantumaan iltaisin uimaan vasta klo 21 jälkeen, joten olen yrittänyt antaa uintiin lähinnä hermotustreeniä ja toivonut, että yön aikana oppi tarttuisi käytännöksi ja seuraavana päivänä hyödynnettäväksi. Uintireenejä on nyt takan 5 kpl ja niiden kestot ovat olleet 1,5-6 minuuttia. Hengitys vaparissa tuottaa edelleen ongelmia ja olen hyvin skeptinen, että pääsisin koko 200m ilman rintauintitaukoja. Hengitys on tärkeää, koska jo 6 minuutin hengittämättömyys sekoittaa pyöräilyvauhdin ja pahasti. Pyöräily on kuitenkin laji, jossa on tehtävä kunnon tulos. Juoksun kanssa olen sitten taas ongelmissa. En oikein tykkäisi juosta 3km matkaa yli 12 minuutin, mutta nyt siihen on varmaan pakko tyytyä. En ehtinyt käydä juoksemassa kuin kerran ja jalkojen lihakset tuntuvat repeilevän jo hölkässä. Pitää tässä miettiä, kuinka paljon kehtaa jalkoja huomenna repiä kisassa. Aikanaan Joensuussa juoksu kehittyi syksyisin nopeasti ja pystyin 3 viikon treenillä juoksemaan 1,8km matkan maastossa 6 minuutin pintaan. Nyt taso on hyvin kaukana tuosta.

Huomenna nähdään Hauholla! Nyt illalla edessä vielä klo 21 jälkeen vähän fillarointia ja viimeinen 6 minuutin uinti.

Satasen kerhossa myös vuonna 2014

Huh, tulihan se satasen lenkki tänään! Koko vuosi sitä metsästettiin ja nyt tärppäsi. Noh, ei nyt ihan. Kausi on ajettu vaan huomattavasti lyhkäisemmillä lenkeillä, mitä normaalisti tai aikaisempina vuosina. Samalla tämän päivän lenkin kanssa ylittyi nimittäin vuoden 2014 osalta ensimmäisen kerran 3 tuntia treeniä! Toivon, että tuntien "uhraukset" urheilusta ovat olleet hyödyksi perheelle. Tänäänkin oli tehtävä tyly valinta ja jätettävä vaimo huolehtimaan kahden vaippaikäisen aamutoimista aina lounaaseen ja nukutuksiin saakka. Jollain tapaa itsekästä päättää, että "minä nyt menen ajamaan yhden pakkomielteisen kolmituntisen".

Lötköpötkömiehen vuoden ensimmäinen satkupatku. PK-kausi avattu! #pyöräily pic.twitter.com/ghrcIHBFKJ
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 30. heinäkuuta 2014

Hyvää kulkua on pitänyt hakea tarkoilla täsmätreeneillä ja koko kesää ei ole ollut mitään mahdollista olla hyvässä kunnossa. Huippukunnon sijaan tällaisen vähän treenaavan harrastelijan on turvauduttava kisoissa nousukunnossa kisaamiseen. Sen saavuttaminen on huippukuntoa huomattavasti helpompaa, ja toisaalta nousukunto tuo viikoittaiseen treenaamiseen onnistumisen kokemuksia, jotka pitävät mielialan korkealla. On mukavaa ajaa viikoittain kovempaa samoilla poluilla kuin koskaan aikaisemmin.

Rovaniemen kisojen jälkeen on ollut ihan hyviä pyöräilypäiviä. Kauden ensimmäinen KOHINOOR- voitto irtosi viikko sitten torstaina. Kisassa oli vielä muutamia ihan kovia maantiemiehiä mukana, joten voitto lämmitti mieltä entistäkin enemmän. Taakse jäivät muun muassa TWL:n Jesse Kaislavuo ja Finnfalzin parivaljakko Urmas ja Järvinen. Loppukiri nousi mukavasti Stravan mukaan tein loppunousuun oman ennätykseni. Aivan mäen päälle vauhti hidastui hitaimmillaan 27,5km/h tasolle.

Syksyn kilpailujen suhteen kalenteri ja mieli on vielä aika avoin. Crossin SM-kisat kiinnostavat ja samoin XCM SM-karkelot. Katsotaan nyt, pystynkö pitämään itseäni edes tässä kunnossa. Lapsiperheen ohella haastetta tulee tuomaan paluu töihin. Elokuun 1. päivästä lähtien ei sitten arkisia vapaita työn puolesta olekaan lähiaikoihin tiedossa.

Rovaniemen XCO SM-kisa 20.7.2014 – kisaraportti

Rovaniemen SM-kisaviikonloppu on siis takana. En voi sanoa onnellisesti takana, koska kilpaurheilijana haluan kisoissa yltää vähintään omalle tasolleni. 

Harmittavaan nelossijaan päättynyt XCE-kilpailu ei ollut poissa mielessä vielä sunnuntainakaan. Pari päivää kauden suurimmasta pettymyksestä oli vuorossa XCO. Ennakkoon huomasin, että minulla on Rovaniemen kisapäivää ajatellen vahvuuksia, mutta myös arveluttavia asioita:

Plussat:

-          Kunto oli Valkeakosken kisojen mukaan lähellä mitalitasoa – jonkinlainen usko vähintään pronssitilaan oli mielessä

-          Rovaniemen mäkinen ja kivikkoinen rata sopisi melko hyvin ominaisuuksilleni

-          Kisapyörä: Rose Thrill Hill:illä en todennäköisesti antanut kenellekään tippaakaan tasoitusta kaluston ajo-ominaisuuksien perusteella

-          Kisan huoltotaktiikka oli selvä

Haasteet:

-          XCE-kilpailun fyysinen vaikutus suoritukseen oli kysymysmerkki

-          XCE-kisan pettymyksen pureskelu oli vielä sunnuntaina kesken

-          Ennen kisaa viimeisten 12 kuukauden aikana treeniä oli kertynyt n. 200 tuntia

-          Kilpailun kesto oli 1h 50min, olin treenannut noin pitkän treenin viimeksi 8 päivää ennen kilpailua

-          Rasvojen käyttö energiana oli kysymysmerkki

-          Mahdolliset kramppihuolet viimeisillä kierroksilla

-          Olin lähes varma, että ajaudun kisan aikana jossain vaiheessa rengasrikkoon

-          Kisarutiini piti ammentaa edellisiltä vuosilta

Haasteita oli siis starttihetkellä plussia enemmän. Olin kuitenkin päättänyt, että kisassa lähdetään taistelemaan hyvästä sijoituksesta ja pyrin ajamaan kropan tyhjäksi maaliin mennessä.

Kisaraportti tuntemuksineen kierros kierrokselta (7 kierroksen kisa).

1. Kierros – Startti ja sijoituksien tunnustelu

Kohtalaisen navakka startti, mutta vauhti ei ensimmäisessä nousussa tuntunut mitenkään mahdottomalta. Ajelin ihan kärkiporukassa lähinnä sijalla 5. Ennen laskuosuutta Jukka Vastaranta karkasi porukalta viimeisessä nyppylässä ja kakkossija oli vielä viiden kuskin ulottuvilla (Tähti, Pökälä, Miettinen, Kittilä, Mikko Vastaranta). Laskussa en ollut opiskellut ajolinjoja aivan muun letkan tavoin ja tipahdin Mikon taakse kuudenneksi. Kakkospaikka oli kuitenkin aivan lähellä ja vauhti tuntui realistiselta. Stravan mukaan 1. kierroksen aikani oli 15:08.

2. Kierros – Meno muuttuu tahmeaksi

Toisen kierroksen alkaessa taas isolla nousulla, ajauduin ensimmäisiin vaikeuksiin. En tiedä, oliko ensimmäisen kierroksen lasku pistänyt kropan koetukselle, koska mäen nousu muuttui aivan myrkyksi heti toisen kierroksen alkuun. Tuntui, että selkä menee jumiin ja pyörittämisestä ei meinannut tulla mitään. Kakkostila katosi nousussa kauas porukalla (Tähti, Pökälä ja Kittilä). Minä jäin Mikon kanssa ajamaan sijasta 5. Mielessä pyörivät ajatukset, että ”näinköhän XCE-kisa painaa edelleen” ja ”mikä ihme se tämän päivän kisavauhtini oikein on?”

2. kierroksen karmea floppi varmistui kierrosajasta: 16:39! Yli 1,5 minuuttia hitaammin, kuin sopivalta tuntuva vauhti 1- kiekalla.. ei hyvä!

3. Kierros – ”Taidan heivata – eihän tästä tule yhtään mitään”

Kolmannelle kierrokselle lähtiessä Mikko oli jo jättänyt minut ja ajelin surkeana yksikseni. Ylämäkeen en päässyt yhtään mihinkään ja päivän ajovauhti oli edelleen totaalisesti kateissa. Selkä oli umpijumissa ja happi ei kulkenut mihinkään. Otin kierroksen alkuun geelin ja toivoin sen tuovan iloa ajoon. Olikohan niin, että pitkä tauko kunnon fillarilenkistä oli ajanut minut totaalisesti hiilarimieheksi ja joutuisin kisaamaan liki 2 tuntia hiilareiden kanssa? Useampaan kertaan mietin, että tämä kisa taitaa jäädä tänään kesken. En pysty kisaa ajamaan, vaan vauhti on todellisen turistireissun tasoa.

Henkisen taistelun tuoksinnassa ja keskeytyksen pyöriessä mielessä kierrosaika romahti vieläkin surkeammaksi: 17:23. Kaiken kaikkiaan näytti todella huonolta!

4. Kierros – Käynti lähes sijalla 7. – hitaasti meno alkaa parantua

Neljännelle kierrokselle lähtiessä otin uuden täyden juomapullon, mutta meno oli edelleen tahmeaa. Olin henkisesti aika rikki. Vanha tuttu kisakaveri Kangaskokko oli saanut minut kiinni. Ylämäessä vaaran päälle tarjosin Juhalle jo ohituspaikkaa, mutta Juha sanoi: ”ei nyt näin nousun aikana”. Tuosta kommentista sain vähän uskoa ja ajoin hieman kovempaa lopun jyrkät osuudet mäen päälle. Juha tippui samalla kyydistä ja aloin lisäämään vähän vauhtia myös muilla osuuksilla. Tällä kierroksella Totto climbissä näin Tonin, joka ajoi mäkeä ylös takarengas tyhjänä. Olin siis äskettäin ollut lähes sijalla 7, mutta nyt olinkin jo 5. Edessä meni Mikko, jonka saavuttaminen pirteällä ajolla voisi olla mahdollista. Vaikka kierros lähti todella nihkeästi käyntiin, niin aloin tuntemaan itseäni kierroksen loppua kohden kilpailijaksi.

Nelos-kierroksen loppuaika oli piristyvän lopun ansiosta 16:49.

5. Kierros – Nousu jatkuu ja meno maistuu

Viidennen kierroksen alkuun otin kisan ensimmäisen kofeiinigeelin. Mäen alkupään otin iisisti, mutta juuri ennen loppujyrkkää sain Mikon kiinni. Kysyin heti ohituspaikkaa ja Mikko herrasmiehenä antoi heti tilaa. Minulla on pyörässä edessä vain 38-hampainen eturatas, joten kovin hiljaa en jyrkkiäkään kohtia voi pyörittää. Niinpä nousin putkelle ja annoin mennä astetta pirteämmin mäen päälle. Mikko oli tipahtanut kyydistä ja olin yhtä-äkkiä vankasti nelostilalla. Pronssista en ajamalla haaveillut, mutta tällä radalla saattaa tapahtua mitä vain. Totto-laskun alkaessa kuulin, että pronssiin olisi minuutti ja siellä ajaa Pökälä. Olin yllättynyt, että Kusti oli onnistunut tiputtamaan Pökälän kyydistään. Alamäki alkoi kisan edetessä parantua myös minulta ja sain melko ehjän kierroksen aikaiseksi.

Vauhdin parantuessa 5. kierros taittui aikaan 16:23. Kyseessä oli siis minun toiseksi nopein kierros tässä kisassa.

6. Kierros – Pronssitila alkaa häämöttää

6. kierroksen alkaessa otin täyden juomapullon pyörääni ja lähdin ajamaan maltilla nousua. Loppujyrkän ajoin taas putkelta ja pääsin takalenkille ihan hyvässä vauhdissa. Erään pitkän suoran päässä olin näkevinäni Pökälän selän. ”Voiko tuo olla totta”, mietin mielessäni ja jatkoin menoa. Totto-climbissä sain varmuuden havainnolleni, kun näin Samuelin laskettelevan kopin alta samalla kuin itse olin nousemassa sinne. Haran Petri huusi, että ero on 25 sekuntia ja nyt kaikki peliin. Iskin laskuun vauhdilla ja alamäen serpentiineissä näin Samuelin jo jatkuvasti. Usko pronssiin heräsi siis kierros ennen maalia. En lähtenyt kuitenkaan pronssia tuulettelemaan, koska edessä ajoin Pökälä. Aika-ajon hallitseva mestari ja kovien maantiekisojen voittaja tältä kaudelta. Jos joku, niin Pökälä kykenee ajamaan myös väsyneenä kovaa fillaria. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä kuulin, että olen vain 11 sekuntia Samuelin perässä!

Kierrosaika 6. kierroksella oli 16:29. Tämän kilpailun kolmanneksi nopein kierrosaika tähän mennessä.

7. Kierros – Kuvitteellinen taistelu pronssista

Viimeinen kierros siis käynnistyi ja ensimmäisen nousun päällä näin TWL:n värit Pökälän selässä. Yritin vähän lisätä kampikierroksia, mutta toinen takareisi napsahti saman tien kramppiin. Ajoin krampin auki, mutta lyhyt alamäki nousun alussa pisti toisenkin takareiden lukkoon. En voinut siis lisätä mäessä vauhtia, vaan jouduin katsomaan, kun Samuel takoo mäkeä hyvällä vauhdilla ylös ja pronssi karkaa. Viimeinen jyrkkä osuus oli minulle itselleni kova taistelu, kun tuntui, että riittävän pientä vaihdetta ei pyörästäni näille kramppijaloille löytyisi. Pääsin lopulta mäen päälle, mutta ero pronssiin oli taas repsahtanut. Jatkoin omaa vauhtiani kohti maalia, koska Rovaniemellä ei yksikään polkupätkä ole varma. Terävät kivet voivat viedä unelman sekunnissa. Onneksemme emme kumpikaan kuitenkaan joutuneet rengastöihin, vaan Samuel lasketteli ansaittuun pronssiin ja itse ajoin maaliin neljäntenä. Aivan, kuten vuosi sitten XCO SM-kisassa.

Viimeisen kierroksen kierrosaika oli lopulta 16:20. Eli ajoin vielä kerran koko kisani toiseksi nopeimman kierroksen. En siis periaatteessa sulanut pronssitaistelussa, vaan se ratkesi Samuelin selkeään tason nostoon vikalla kierroksella.

Yhteenveto:

Kultaan ajoi suvereenisti ja hienolla asenteella Jukka Vastaranta. Hopealle elämänsä parhaalla maastopyöräsuorituksella Kusti Kittilä ja pronssille siis maantiesankari Samuel Pökälä. Onnittelut kolmikolle!

Minulle jäi käteen 4. sija. Tämä 4. sija oli yhteensä viides, joita olen urallani ehtinyt maastopyöräilyyn verrattavissa SM-kisoissa yleisessä-/elite-luokassa saavuttamaan. Rehellisesti sanottuna, minulle on etuoikeus, että sain ajaa Rovaniemellä näin hienosta sijoituksesta. Viimeisen 12 kuukauden aikana treenit ovat olleet todella rikkonaisia ja voisi olla, että tuollainen 200 tuntia vuoteen ei mahdollistaisi edes puumitalisijoitusta.