Aulanko MTB 23.5.2015 – maksimiajolla voittoon

Kisapäivä tiivistetysti: 

• Kevään tärkein kisa (kauden tavoitteet: SM-kisat, TahkoMTB ja AulankoMTB)
• Valmistautuminen kohdallaan (maksimionnistuminen 8 päivän valmistautumisen kanssa)
• Latautuminen kohdallaan (Oikea tunne suorituskyvyn maksimointiin)
• Fillari kohdallaan (Rose Thrill Hill, uskomaton pyörä nousuissa ja poluilla = Suomen maastossa!)
• Päivän kunto kohdallaan (Ylivoimaisesti paras päivä koko keväänä)
• Kisarata kohdallaan (Aulangon reitti sisältää kaikki maastopyöräradan elementit)
• Kisaeväät kohdallaan (Gutzyn urheiluravinteet mahdollistavat maksimisuorituksen tekemisen)

Olipa tässä kisassa aivan erityinen lataus päällä. Aulanko MTB on minun kotikisani. Edustan TCC-seuraa ja kisan reitti kiertelee suosikkitreenipolkujani ja tämän alueen parhaat ylämäet. Aulanko MTB ajettiin ensi kertaa vuosi sitten (2014), mutta silloin minun kisa jäi kesken rengasrikkon takia. Tänä vuonna oli siis revanssin paikka ja halusin todella onnistua. Ennakko-odotukset olivat hatarat, koska huomasin viikko sitten olevani fysiikan puolesta aivan kesken tämän kisan tarpeisiin. En pystynyt ajamaan edes yhtä 27km lenkkiä tarvittavaa kisavauhtia. Laadin riskillä monipuolisen ja kunto kohottovan valmistavan treeniviikon ja kaikki taisi osua kohdalleen. Pystyin pitämään kisassa yli 2,5 tunnin ajan kovempaa vauhtia kuin viikko sitten tunnin! Huikea petraus.

Ennen kisapäivää olin ollut jo parin päivän ajan täpinöissäni. Tiesin, että starttiin saapuu kovia kuskeja. Fysiikan epävarmuun johti väistämättä ajatukseen, että kisassa pitäisi onnistua täydellisesti, että voisi taistella voitosta. Sippaamiseen ei Aulangolla ole varaa, jos haluaa menestyä. Kun tällä reitillä alkaa jalka painamaan liikaa, niin vauhti hidastuu radikaalisti. Poikkeuksellinen kisaa edeltävä latautuminen muistutti minulle tuttua Tahkoa edeltävää jännitystä. Juuri sitä, jolla kehoni valmistautuu tärkeään suoritukseen. Tiedän, että tuon fiiliksen jälkeen parhaimmillaan keho toimii reilusti paremmin kuin treenien perusteella uskallan toivoakaan. Tämä luo oikeanlaista tervettä itseluottamusta, kun startin hetki koittaa.
 

Kisapyörä iskussa, pullo täynnä Gutzya ja ukko valmis lähtöön!

Kuva: Juha Reinikainen

Kisanumeroa hakiessani en olisi millään malttanut odottaa vielä puolta tuntia starttiin. Kisanumeroni oli muuten 234. Aivan kuin loppuaikaa olisi jollain tapaa ennakoitu (maalissa aika 2:34:27). Kroppa halusi jo startata ja kilpailijanluonteeni kaipasi kisavauhdin ja kisatiimellyksen tuomaa vapautta siitä, että mikään muu ei ole juuri silloin tärkeää. Oleellista on vain kisahetki ja keskittyminen on 110% suorituksessa. Kisan lähtöviivalla oli kovia nimiä vastassa: Holmberg, Schumann, Saarela, Sairanen, Mäkelän veljekset, uusi kova nimi Pessi yms. yms.!

 

Startti hetken kuluttua. Allekirjoittanut oikeassa reunassa keskittyneenä.

Kuva: Juha Reinikainen

Kisakeskuksena toimi Aulangon kylpylä. Reitti poikkesi hieman vuoden takaisesta. Alkuun kierrettiin kylpylä kertaalleen ja sitten suunnattiin puistometsän tutuille maasto-osuuksille. Kisa lähti verrattain räväkästi liikkeelle. Kylpylän kierroksen seurasin Saarelaa, mutta otin kärkipaikan haltuun heti ekaan oikeaan nousuun. Ensimmäisen pienen mäen päällä Joutsenlammella oli jäljellä vain viiden ukon jono. Olihan tehoja käytetty, nyt todella iskettiin W/painokiloa peliin. Seuraavaksi edessä oli lasku ennen näkötornille nousua. Näkötornin nousun päällä oli enää vain kolme miestä: minä, Jerkku ja Pessi. Pessiä en ollut ennen nähnytkään. Uusi tuttavuus ajoi hienosti ja piti käydä ihan Stravasta tutkimassa miehen treenejä. Tammikuusta lähtien liki 5000 fillarikilometriä ovat toimineet kaverilla mainiosti. Minulla vastaava kilsalukema on hieman yli 2000km. ”Harjoitus tekee mestarin, erityisesti maastopyöräilyssä” - taitaa pitää paikkaansa.

Mutta sitten takaisin kisaan.. Näkötornin jälkeen pudotetaan vanhan puikkarinteen alamäki vapaalla alas. Sen jälkeen mennään rennon kovaa Kilometrimäki ylös. Kolmikkomme erosi muista, eikä muita enää loppukisan aikana näkynyt. Olin tutulla radalla alamäissä nopea. Pääsin aina parikymmentä metriä karkuun ja sain sopivasti löysäysvaraa varaa esimerkiksi Kilometrimäkeen. 

 Alamäissä karkasin, perässä Jerkku ja Pessi. Kuva: Tiia Niemi

Polkuosuuksille halusin pääosin keulassa, että sain ajaa hyviä ajolinjoja ja näin reitin ongelmitta edessäni. Näin saatiin myös koko kolmikkoa vietyä optimaalista vauhtia eteenpäin. Kisakello nakutti olettamaani vauhtia melkein sekuntiaikataululla. Minulla oli kaksi henkilökohtaista huoltoa. Isäni oli huoltamassa 25km kohdalla ja vaimo 40km kohdilla. Molemmille pystyin kertomaan huoltoajan ennakkoon viiden minuutin tarkkuudella. Huoltovälit olivat täydellisiä ja aina, kun juomapullo alkoi tuntua kädessä kevyemmältä, tuli uusi täysi pullo käteen.

Polkuosuuksille ja nousuihin ajamani kärkipaikka johti siihen, että ajoin keulassa kisamatkasta varmaan 90%. Tykkitien tieosuudella sain vähän vetoapua Jerkusta. Lopussa myös Pessi teki toisella kiekalla vähän töitä, mutta joutuikin sitten antamaan periksi vain 10 min ennen maalia Heikkilän lomakylän kohdilla. Koko kisa ei ollut minulle helppoa. Ensimmäinen kierros meni vielä aika hyvällä jalalla, mutta toisen kierroksen alun nousut saivat jalkoihin orastavia kramppituntemuksia aikaan. Selvisin vielä Kilometrimäen päälle ongelmitta, mutta Aulangon Torpalta polkuosuudelle lähdettäessä toinen takareisi ja toisen jalan lähentäjä iskivät kramppiin. Olin onneksi keulassa ja kertonut pojille jalkojen tuntemuksista. En voi kuitenkaan sanoa, ettenkö olisi ollut huolissani maaliin pääsystä kunnialla. Olen viimeiset kaksi vuotta oppinut ajamaan krampit pyörällä auki ja annoin vain mennä kivuista huolimatta. Polkupätkällä sain rytmitettyä ajoani sen verran, että veri alkoi taas kiertää paremmin. Gutzyn kofeiinigeelit toimivat myös täydellisesti. Otin niitä viimeisen kierroksen aikana 4 kappaletta ja sain jokaisesta lisävoimia eteenpäin. Krampit pysyivät perusvauhdilla pois, mutta tehojen terävät lisäykset toivat haasteita. Onneksi myös kisakaverit olivat voimien kanssa samassa jamassa ja sain kontrolloida vauhtia lihasongelmista huolimatta.

Poluilla tuttu järjestys. Olmi vetää, Jerkku ja Pessi seuraavat..

Kuva: Juha Reinikainen

Niin kuin kirjoitin aikaisemmin, joutui Pessi päästämään minut ja Jerkun karkuun vain 10 min ennen maalia Heikkilälle saavuttaessa. Oltiin jotain 15 sekuntia karussa Jerkun kanssa ja saatiin vuorovedolla pidettyä riittävää vauhtia yllä. Viimeinen polkupätkä ennen Aulangon majaa meni minulta vanhasta muistista rennosti ja Jerkku seurasi perässä. Tuolla pätkällä Pessi jäi ehkä 10 sekuntia vielä lisää. Oli enää loiva nousu ja sen jälkeen kisakeskuksella kylpylän kierto. Vastatuuli toi pienen lisämakunsa hommaan ja vetovuoron vaihdoista oli suurta hyötyä.

Maaliin oli vain 600m ja oltiin vielä Jerkun kanssa kimpassa. Käännyttiin Vanajaveden rantaan peräkkäin ja lähdettiin kiertämään viimeistä kertaa kylpylää. Maaliin oli vain kolme lyhyttä suoraa ja kolme mutkaa. Ennen maalia oli jyrkkä mutka vasemmalle, johon pitäisi päästä ensimmäisenä, jos halusi voittaa. Vedettiin Jerkun kanssa lyhyitä vetovuoroja annoin viimeiselle suoralle ennen viimeistä mutkaa Jerkulle vetovuoron. Jerkku veti 50m matkan, löysäsi vähän painetta polkimilta ja sitten oli paikka iskeä! Kaikki peliin krampeista välittämättä ja täysillä maaliin. Jerkku ei vastannut kiriini ja pääsin kuittaamaan viimeiseen mutkaan rauhassa ja ajoin pienellä määrällä toimivia jalkalihaksia maaliviivalle voittajana. Mahtava kisa!

 Ero viimeisessä mutkassa 30m ennen maalia.
Kuva: Jouni Uotinen

Maalissa helpottunut tuuletus - nappisuoritus!
Kuva: Juha Reinikainen