tiistai 25. marraskuuta 2014

Kädessä kolme ässää – työ, perhe ja urheilu


Työelämässä puhutaan työn ja perheen yhteensovittamisesta. Urheilun puolella puhutaan työn ja urheilun yhteensovittamisesta. Suomessa hyvin moni meistä yhdistää nämä kaksi yhtälöä. Puhutaan työn, perheen ja urheilun yhteensovittamisesta. Kuinka näitä tekijöitä hallitaan ja voiko kaikessa pärjätä? Siinä tämän blogitekstin teema.

Minulle itselleni näiden kolmen tekijän hallinnointi kuuluu jokaiseen päivääni. Urheilen sydämelläni, työskentelen aivoillani, elän perheelle sydämellä ja aivoillani. Urheilussa valintoja ohjaavat enemmän tunteet, työelämässä rationaalisuus ja perhe-elämässä näiden erilaiset yhdistelmät. Vaikka perhe on listan asioista ylivoimainen ykkönen, niin periaatteessa mikään asia ei täysin jyrää tässä listassa. Minä näen, että ihminen on kokonaisuus ja yhden kortin pelaaminen on nykymaailmassa harvoin viisasta.

Työ, perhe ja urheilu. Näiden tekijöiden tasapainottelu on tarkoittanut käytännössä sitä, että olen pyrkinyt hoitamaan kaikkia näkökulmia tilanteeseen nähden mahdollisimman asiallisesti. Työelämässä tai opiskellessa en ole hakenut urheilun johdosta yhtään ylimääräistä vapaapäivää urheiluharrastustani edistämään. Kilpakuntoilijana en ehkä ole kokenut, että minun pitäisi olla yhtään erilaisessa asemassa muihin kollegoihin nähden. Valtion virkaehtosopimuksen mukaan olympialajissa vähintään EM-kisoihin yltävä saa vuosittain treenivapaata 30 päivää palkallisena – tähän en ole valitettavasti vielä tänäkään päivänä pystynyt. Opintoihin ja työhön panostaminen ei ole ollut pelkkää riistämistä muualta pois. Olen saanut paljon onnistumisen tunteita ja tyydytystä myös opintojen ja työelämän saralta. Työelämän piristysruiskeita ovat myös loma-ajat.  En ole yli-itsekkäästi käyttänyt harvoja lomiani yksinomaan urheiluun, vaan olen pyrkinyt löytämään aikaa erityisesti perheelle. Kokonaisuuteen panostaminen on näkynyt minulla jossain määrin yllätyksellisesti myös urheilutuloksissa. Ehkä ratkaisut ovat olleetkin juuri oikeita. Mietin pyöräilyuraani taaksepäin ja löysin sieltä mielestäni kiinnostavan seikan. Huomiostani seuraavassa lisää.

En tiedä, pitikö minun kasvaa aikuiseksi ja jollain tapaa eheytyä kokonaisemmaksi saavuttaakseni kunnolla urheilullisia tavoitteitani. Saalistin pitkään yleisen sarjan SM-mitalia, mutta pitkään näytti siltä, että se ei osu kohdalleni millään. Opiskelun loppuvaiheessa menin vuonna 2008 kokoaikaiseksi töihin ja samana kesänä suunnittelimme myös elokuun loppuun häitä nykyisen vaimoni kanssa. Kuinka ollakaan elokuun puolivälissä vuonna 2008 sitten napsahti ensimmäinen SM-mitali kouraan. Minun piti siis työskennellä kokoaikaisesti ja vieläpä suunnitella häitä kahden viikon päähän, että urheilutulokset astuivat askeleen eteenpäin. Elämään oli tullut merkitystä ja toisaalta työelämään siirtyminen muutama kuukausi aikaisemmin olivat varmaan tuoneet jonkinlaista rauhaa korvien väliin.

Työssäkäynnin lomassa urheilumenestys lähti rullaamaan paremmin ja paremmin. SM-mitaleita alkoi tulla lähes vuosittain ja siirsin tavoitteeksi voittaa ”uran” aikana edes yksi siniristipaita, eli Suomen mestaruus yleisessä sarjassa. Elokuussa 2012 kaikki osui kohdalleen. Tähän tarvittiin kokoaikainen työssä käyminen, naimisissa oleminen ja ensimmäisen lapsen laskettuaika. Kilpailua ajaessa ajatukset pyörivät koko ajan, että jokohan minun pitäisi olla sairaalassa vaikeuttamassa synnytystä. Lopulta esikoinen syntyi 5 päivää myöhemmin. Kesäkuussa 2013 oli samantyyppinen tilanne, eli työskentelin edelleen kokoaikaisena, olin naimisissa, mutta meillä oli jo esikoinen vauvana kotona. Tällöin tuli uran toinen Suomen mestaruus ja kesän aikana kertyi XCO-lajin kokonaiskilpailun voitto.

Kesä 2014 oli sitten lähtökohdiltaan haastavampi. Meille oli syntynyt jo toinen pienokainen lopputalvella 2014. Kesällä (ja edelleen) kotosalla pyöri siis melkoinen sirkus, kun oli kaksi pienokaista vaippoineen mahtavaa show:ta järjestämässä. Samalla työelämä jatkui normaalin tapaan ja aikaa urheiluun alkoi olla vain rajallisesti. Silti kaudelle mahtui joitain hienoja suorituksia, kuten Tahko MTB 60km 2. tila loppuajalla 2:29 ja osia. Lokakuussa 2014 rävähti sitten cyclocrossin SM-kisassa, joista pokkasin ensimmäisen sprinttilajien ulkopuolisen SM-kultani yleisessä sarjassa. Tähän vaadittiin työelämä, naimisissa olo, kaksi vaippaikäistä ja yli 8 kuukauden ajalta kertynyt univelka. Niin vain kroppa toimi paremmin kuin ehkä koskaan aikaisemmin lokakuussa. 


Joskus pohdin, että olisiko urheiluun määrätietoisempi panostus vienyt minua kovempiin ja parempiin suorituksiin urheilun puolella. ”Olen voinut keskittyä täysipäiväisesti urheiluun”. Tämä lause esiintyy usein tv:ssä, kun menestyneitä huippu-urheilijoita haastatellaan. Minä en voi sanoa, että olisin elänyt tämän lauseen mukaan yhtään päivää. Toisaalta voin sanoa jo monen vuoden osalta, että ”olen voinut keskittyä perheeseen, työhön ja urheiluun täysipäiväisesti ja täysillä”. Tuntuu kuin kädessä olisi kolme ässää ja elämä kestävällä pohjalla.

7 kommenttia:

  1. Olet treenisi tehnyt nuorempana ja se pohjatyö kantaa nyt hedelmää urheilun saralla.

    Onnittelut hienosta kaudesta sekä tietenkin perhe- ja duunielämän hienosta yhdistämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. Kyllä töitä on tehty myös fyysisen kunnon puolelle. Erityisesti nuorempana.

      Kiitos!

      Poista
  2. Olisitko valmis lähtemään ensi kaudella EM tai maailmancup xco kisoihin?

    VastaaPoista
  3. Nykyisessä perhetilanteessa en pysty treenaamaan riittävästi, että voisin pärjätä kisoissa. Unelmahan se olisi joku kunnon kisa ulkomailla joskus ajaa.

    VastaaPoista
  4. Hieno kirjoitus! Opiskelu-urheilu-läheiset triangeli pyörii omassakin elämässä ja tästä sai jotain uutta ajateltavaa itsellekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonne! Tsemmiä triangelin hallintaan!

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen