lauantai 18. toukokuuta 2013

Peruskunnottomuuden näkyminen pyöräilyssä

Olen perhe- ja työsyistä treenaillut tällä kaudella vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Talvisaikaan peruskuntoharjoitteet jäivät kokonaan tekemättä ja viikon yksittäiset treenikerrat painottuivat vauhdikkaampiin suorituksiin. Talvikuukausien treenimäärät pyörivät 10-20 tunnin välillä, eli viikoittain treeniä kertyi 2-5 tuntia. Todellinen peruskuntojakso minulta tämän kauden osalta toistaiseksi puuttuu.

Näkyykö tämä sitten missään? Rajamäellä ajoin kympin joukkoon ja KOH I NOOR-ajoissa kykenin taistelemaan ihan asiallisesti voitosta tämän viikon tiistaina. Edelleen treenimäärät ovat jääneet matalalle tasolle ja yli 10 tunnin treeniviikkoja on tainnut tulla kaksi kappaletta.

Vaikka tuloksellisesti kisat ovat kohtalaisella tasolla, niin ajo ei ole todellakaan niin kevyttä kuin se on ollut aikaisemmin. Pyörä kulkee hetken aikaa ihan mukavasti, mutta sitten kun mennään punaiselle, on palautuminen hidasta. Hyvässä peruskunnossa tätä ei tapahdu, ja oma taso on helpohkosti säilytettävissä pitemmissäkin suorituksissa. Nyt tilanne on tyystin toinen - esimerkki tämän päivän 8 min vedoista:

Päämääräni oli tehdä tänään laadukas vetoharjoitus Parolan 4,4km pururadalla. Reitti on rauhallinen ja maastoltaan sopivan haastava. Minulle laadukas vetoharjoitus tarkoitti tänään kolmea tasaista ana-kynnyksellä ajettavaa vetoa kyseisellä reitillä. Palautumisaika vetojen välillä oli noin 8 minuuttia. Kesän 2012 ennätysaikani radalla on 8:04. Verryttelin Parolaan ajaessa noin 30 minuuttia ja olin pian valmis kellottamaan ensimmäisen kierroksen. Varoin lähtemästä liian kovaa, mutta yritin silti pitää tehot päällä koko kierroksen ajan. En ajanut itseäni piippuun kuin vasta loppukirissä. Kello pysähtyi aikaan 8:11, joka on ihan hyvä aika tuolle kierrokselle. Lähdin pyörittelemään happoja pois jaloista ja annoin sykkeen tasaantua alas saakka. Odotukset laadukkaasta treenistä olivat korkealla - arvelin jopa petraavani aikaa vähän seuraavilla kierroksilla. Hyvän keskittymisen jälkeen oli toisen kierroksen vuoro.

Ajo tuntui vähän raskaammalta kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta tuo olotila on minulle tuttu. Yleensä ensimmäinen veto on avannut kehoa ja silloin saa vain itsestään paremmin irti. Katselin sykkeitä ja ajo tuntui etenevän kohtuullisen mukavasti. Tiukka loppumäki nousi ihan hyvin ja pistin kaiken peliin taas loppukirissä. Vihdoin maalissa ja sormi etsimään sykemittarin kierrosnappia! Täyteläiset maitohapot koko kehossa ja sain juuri ja juuri kellon kiinni. Aika näytti 8:26.. eli 15 sekuntia takkiin noin helpolla reitillä! Se siitä laadukkaasta treenistä ja ajelin Parolasta häntä koipien välissä kotiin. Palataan asiaan parin viikon päästä ja katsotaan, josko silloin keho olisi valmis kunnon treeniin! 

Kyllä sillä peruskuntotreenillä on merkitystä. Kun sen jättää tekemättä, niin se näkyy tuloksissa tällaisina romahteluina.

Tiesittekö muuten, että lähes samanlaisella Rosen Psycho Pathilla kuin minulla, voitettiin viikko sitten Saksan XCE -mestaruus? Uutinen löytyy täältä.

2 kommenttia:

  1. Olit tuossa aamulla twiitannut, että kurkku tuntuu kipeältä/karhealta niin ajattelin, että sehän saattaa olla myös osatekijä tuossa, että kunto ei tunnu olevan ihan huipussaan. Tai ainakin selittäisi odotettua nopeamman hyytymisen vedoissa. Toki varmasti itse tiedät omat harjoittelutaustat, mutta tuli vaan mieleen, että mahdollisesti tulossa oleva flunssa tai elimistöä rassaava virus saattaa suorituskykyyn vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista Jaakko. Kunto ei tosiaan ole huipussaan, eikä vielä pidäkään olla. Näin jälkiviisaana voin sanoa, että en näemmä ollut kipeeksi tulossa, joten syyt kehnoon suorittamiseen löytynee oikeastikin heikosta treenipohjasta.

      Mutta suunta on oikea ja uskon edelleen olevani kohtalaisen kovassa iskussa jossain vaiheessa kesää. :)

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen