lauantai 2. kesäkuuta 2012

Korso XCM MTB marathon 3.6.2012 – ennakkotunnelmat

Korso MTB marathon on ajetaan huomenna sunnuntaina. Kisakeskuksena toimii tuttuun tapaan Ruusuvuoren koulu ja reittikin on perinteinen kahden kierroksen kisa, kokonaismatkaltaan 62km. Mikäli hyvään kuntoon Tahko MTB:lle mielii, ja aikaisemmat kauden maraton kisat ovat jääneet ajamatta, niin Korso kannattaa ehdottomasti ottaa ohjelmaan mukaan.

Minulta on kaksi aikaisempaa kauden kisaa jäänyt väliin, joten perinteitä kunnioittaen ajan Korsossa käytännössä kylmiltään. Tämä on aina johtanut siihen, että toisella kierroksella olen suurissa vaikeuksissa. Asiaa havainnollistaa hyvin MC Mursun kuva kahden vuoden takaa. Voin kertoa, että jalat eivät täyttömäen päällä ole ihan hapottomat toisella kierroksella!

Kokonainen vuoden 2010 kisan raportti löytyy täältä. Vanhan tekstin viimeisissä kappaleissa pääsee hyvin kiinni siihen, kuinka vaikeaa ajaminen on Korsossa, jos alla ei ole tarpeeksi kovia kisoja tai treenejä.

Takaisin kaudelle 2012 ja huomiseen kisaan. Fillarivalinta on tällä kertaa selkeä. Olen tässä parisen viikkoa tutustunut uuden 29erin Mr. Bigin ominaisuuksiin ja päätin kertyneen tuntuman jälkeen lähteä pyörällä saman tien kisaamaan. Ajotyylini on viime vuosina suuntautunut todella vahvasti täysjouston mukaiseksi, joten pientä kulttuurishokkia on varmasti tiedossa juurakkopätkillä, joissa ainoa nopea etenemistapa on iso laippa eteen ja putkelta kovaa. Tällaiselle istualtaan pyörittelijälle muutos kisan tuoksinnassa on iso ja on varmaa, että keho on ihmeissään viimeistään toisella kierroksella! Hauskaksi asiat tekee vielä se, että muistelisin joitain vuosia sitten luvanneeni itselleni, että ”en koskaan enää aja Korsoa jäykkäperäisellä pyörällä”. Pyörät edistyvät ja mies muuttuu, näin valinta on tällä kertaa jännityksen täyteinen, mutta helppo.

Sadetta näyttää tänään lauantaina riittävän ja täysin kuivaa keliä ei ole luvassa myöskään huomiseksi. Reitillä tulee melko varmasti olemaan märkiäkin kohtia ja tämä lisää jumppaa juurakko- ja kalliopätkillä. Koko vartalo joutuu varmasti hommiin ja menestys ei jää pelkästään kiinni jalkojen ja hapenoton varaan. Koko ukon pitää olla kunnossa, niinkuin maastokisassa kuuluukin!

Nyt tärkeintä on saada ehjä kisa alle. Tulostavoitteita en uskalla pahemmin latoa pöytään, koska kauden aloitus on aina epävarmalla pohjalla.

Nähdään huomenna Korsossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen