Arkirutiinia ja vaarallisia tilanteita

Kolme kokonaista päivää uudessa kaupungissa alkaa hiljalleen olla takana. Asunto on lähellä työpaikkaa ja töihin pääsee fillarilla alle viiteen minuuttiin. Samoin hiihtämään on lyhyt matka, ainoastaan kilometrin verran. Paikassa, jossa olen nyt muutaman kerran käynyt hiihtämässä, on järjestetty taannoin XC- ja marathoncupin kilpailuja. Mukava palautella vanhoja kisaseutuja ja -muistoja mieleen suksien päällä!

Tämä kaupunki on muuten valittu jokin vuosi sitten vuoden pyöräilykunnaksi Suomessa. Tällä hetkellä valinta näyttää ja tuntuu vähintään oudolta. Töissä meitä käy varmaan reilusti toistasataa henkilöä, mutta taidan olla ainoa, joka työmatkan tekee pyörällä. Tämän lisäksi asunnossamme on kolme hienoa ja melko isoa pyörävarastoa, joissa yhteensä pyöriä on ehkäpä 15 kappaletta! Joensuussa totuin siihen, että pyörävarastot ovat ihan ääriään myöten täynnä ja töistä tullessa piti varastoa järjestellä jonkin verran, että vapaa paikka jalattomalle pyörälle seinän vierestä löytyi. Nyt tuota seinätilaa on varatoissa kymmeniä metrejä..

Toinen seikka, joka ihmetyttää pyöräilykunnaksi valinnassa on pyöräteiden kunto. Pyörätiet täällä on aurattu melko kehnosti. Yleisesti pyörätiellä on tasaista=aurattua osaa reilun metrin verran ja tuolloin jo yhden kävelijän ohittaminen on melko haasteellista; kokonaisen koululuokan ohittamisesta puhumattakaan. Tänään vielä töistä kotiin tullessa koin jonkin verran jännittäviä hetkiä. Ajelin normaalisti pyörällä pyörätietä pitkin suoraan yhden ainoan autotien ylitse. Tie on sellainen pieni sivutie, jossa on kolmio. Siinä ajellessa huomasin, että vastaan tulee auto, joka on kääntymässä kyseiselle tielle. Olin autosta ehkä 10 metrin päässä suoraan edessä, keskellä kirkasta päivää. Vauhtia cruiserissani oli perinteiset 25 km/h. Autohan tietenkin tässä tilanteessa oli väistämisvelvollinen, mutta kuinkas kävikään? Olin jo hyvässä vauhdissa autotien päällä, kun huomasin, että vastaantuleva auto ei meinaakaan väistää minua. Oli selvää, että suoraan ajamalla auto ajaisi suoraan päin oikeaa jalkaani. Niinpä taitoin (sen, mitä Nishikin renkulat talvikelissä mahdollistivat) suuntani suoraan autotien suuntaisesti ns. autoa karkuun -suoraan paikallisen Siwan pihaan. Oli muuten lähellä, että olisin ajanut suoraan Siwan liukuovista sisälle kauppaan. Jännittävämpää oli kuitenkin se, että kyseinen herrasmies autoineen ajoi takarenkaani takaa noin 10 sentin päästä, eli ehdin juuri ja juuri alta pois. Miestä ei juurikaan tilanne näyttänyt kiinnostavan ja katsekontatkia ottamatta hän jatkoi kiihdyttäen pois paikalta. Luultavasti hän ei vain ollut ikinä joutunut tuossa paikassa pyörää väistämään, eikä tiennyt sen suhteen liikennesääntöjä..

Innostuin esittämään taiteellista puoltani ja piirsin havainnollistavan kuvan tapauksesta (kuva 1.).

Kuva 1. läheltä piti