tiistai 1. joulukuuta 2009

Rullaati rullaati ja treeniä

Viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa hieman paremmin treenin makuun, kun kävin sukuloimassa Mikkelissä. Ei sitä aikanaan tullut Mikkeliä mitenkään mäkisenä pidettyä, mutta kyllä vain Joensuuhun kun vertaa, on siellä mäkeä hieman eri tavalla.

Rauhallisesti tähän aikaan vuodesta kuitenkin mennään ja ajelin kolme päivää peräkkäin iisisti 70km per lenkki. Noh, lauantaina toki oli hieman vauhtia, kun mukaan lähti Jäppisen Eero. Kyllä miehellä ainakin lenkkivauhti on edelleen tallella. :)

Eepolta tuli sitten noudettua treeniin seuraava salainen asekin eli vapaarullat:


Jännää touhua oli ensimmäistä kertaa ja vähän piti hihnaa säätää, kun akselivälissä tais olla aika paljon eroa edelliseen käyttäjään verrattuna. Oman pyörän säädöillä hihna oli löysänä lattialla, joten ajosta ei oikein tullut mitään. Säätöhetkien jälkeen kuitenkin pääsin testauspuuhiin. Pienten horjumisten jälkeen ajo alkoi sujua kohtalaisesti ja ilman käsiäkin uskalsin ajella jo muutamia sekunteja (huimaa). Toivotaan, et rullista saadaan jotain hyötyä irti ensi kevättä silmällä pitäen.

Sehän nähdään sitten aikanaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen