maanantai 28. syyskuuta 2009

Marathon cup päätökseen.

Näin on sitten kausi paketissa myös maratonin osalta ja cupin viimeinen osakilpailu Tampereen Lamminpäässä saatiin ajettua. Edessä onkin enää yhdet kunnon kilpailut tänä kautena, eli crossikisat Peurungassa sunnuntaina 4.10.

Tampereella omalta osalta kävi niinkuin olin ounastellutkin ja viime viikkojen juoksulenkit ja niiden mukaan liittäminen harjoitteluun tässä vaiheessa vaikutti pyöräilyvauhtiin negatiivisesti. Jo kilpailun alussa tunsin, että jaloissa painaa ihan eri kohdissa, mitä aikaisemmin pyöräillessä oli tuntunut.

Kilpailu starttasi melko rauhallisesti ja alun mäkiset latupohjapaikat ajettiin suuremmalla porukalla. Ensimmäisten polkupätkien tullessa eteen kärkeen karkasivat odotetusti Jukka Vastaranta ja Kimmo Kananen ja me muut jäimme taistelemaan sijasta kolme ja eteenpäin. Omat jalat eivät kuitenkaan olleet hereillä normaaliin tapaan ja jo tunnin ajon jälkeen totesin, että normaalisti melko hyvin nousevat ylämäet olivat tässä kisassa myrkkyä. Tämän lisäksi etuvaihtajani vääntyi jo kilpailun alussa ja isollarattaalla ajaessa vaihtaja hakkasi niin pahasti kampiin, että päätin ajaa kierroksen loppuun keskirattaalla. Puolivälissä 3o km kohdalla sain suoritettua vaihtajaa sen verran, että toisella kiekalla pyörä toimi lähes moitteettomasti. Mies oli kuitenkin tässä vaiheessa jo taistelemassa sijoista 6-8 ja lähes "valmiilla" jaloilla ei suurempaa sijoituksen petrausta ollut odotettavissa.

Maalissa sijoitus oli 7. ja Nuuksion pettymys yhdäksennen sijan jälkeen sai pientä jatkoa. Cuppiin sain kuitenkin haalittua hieman lisää pisteitä ja lopullisissa pisteissä sijoitus oli 4.


Maracupin pisteet 6/6 kisaa (neljä parasta suoritusta pisteisiin):

1. Jukka Vastaranta Velo8 2ooo pistettä
2. Kimmo Kananen TWD 1910 p.
3. Henri Ojala P68 1895 p.
4. Olli Miettinen CC Picaro 1815 p.
5. Mikko Vastaranta Velo8 1795 p.
6. Juha Kangaskokko CC Picaro 1775 p.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen