Telakalta kohti uutta kautta

Some-kanavien kautta moni onkin varmaan tietoinen siitä, että minun tulevaan kauteen valmistautuminen koki puoliyllättävän iskun. Mystinen nivusvamma ei ollutkaan lihasperäinen ongelma tai revähdys. Oikeasta lonkasta löytyi nivelestä repeämä, joka ei itsestään enää olisi parantunut ja vamma vaati leikkaushoitoa. Asiat etenivät lopulta melko nopeasti ja operaatio tehtiin lopulta viime viikon perjantaina. Kuinka tapaus vaikuttaa edessä siintävään kilpailukauteen, nähdään seuraavan puolen vuoden aikana.

Omaperäisestä operaation nukutustavasta kuvaus löytyy kuvaus Facebook-sivultani.

Nyt viisi päivää operaation jälkeen eletään jo hyvin tärkeää kuntoutusjaksoa. Käytännössä puhutaan useamman kuukauden rupeamasta, jonka aikana toivon nivelen kerivän itsensä kokoon ja kuntoon. Hyvää ehkä tämän kaltaisessa vammassa on se, että pääasiallinen kuntoutuskeino on pyöräily. Varsinkin kuntoutuksen alkuvaiheessa on tärkeää ajaa pyörällä, jolla pysyy satavarmasti pystyssä. Olen etuoikeutettu, että minulta löytyy yhteistyökumppanin kautta Wattbike kotoa. Kyseinen peli on täydellinen kaveri pitkällä kuntoutusjaksolla, jossa ajoaikaa ja ajovastusta on syytä lisätä maltillisin askelin. On mahdollista, että muutaman viikon kuluttua pystyn tekemään jo tasaisia matalan tehon peruskuntoharjoitteita kuntoutustarkoituksessa.

 Kuntotusohjelma on viety todella henkilökohtaiselle tasolle

On selvää, että vamma ja kuntouttaminen voi vaikuttaa ensi kesän kilpailukalenteriini. Vaikutukset voivat näkyä kisojen tuloksissa, mutta erityisesti kilpailemieni lajien rytmityksessä. Kesällä 2015 kilpailin todella tiiviisti triathlonin ja (maasto)pyöräilyn välillä. Treenien ja hermotuksien muutokset olivat kovaa puuhaa niin kropalle kuin pääkopallekin. Nyt operaation jälkeen viesti on mielestäni selvä, vamma kestää paremmin pyöräilyn rasitusta kuin esimerkiksi maksimaalista juoksuharjoittelua ja -kisaamista. Tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että lähestyn kesän 2016 kilpailukautta pyöräilyn näkökulmasta.

Asiat ovat kuitenkin tällä hetkellä täysin lastenkengissä, joten katsotaan maltilla, mitä tämä loppuvuosi ja alkuvuosi tuovat tullessaan.

Hyvää joulun aikaa ja loppuvuotta kaikille blogia seuraaville! Tsemppiä erityisesti kaikille kisakavereille! Käyttäkäähän nyt tämä etulyöntiasema hyödyksenne. Kunhan saan itseni kokoon, niin voin luvata, että tulen kiusaamaan teitä kesän kapinoissa.

Siirtymäkausi - offseason

Onko treeneihin lähtö pakkopullaa? Eikö itsensä haastaminen enää innosta? Tuntuuko, että et palaudu enää treeneistä samalla tavalla kuin vähän aikaa sitten? Tuntuuko, että kisaaminen saa tältä osin riittää? Tällaiset ajatukset ovat aivan normaaleja ja pieni breikki voi tällöin olla paikallaan. Jos kyse on muusta kuin viretilan hetkellisestä notkahtamisesta, voi ns.  offseasonille, eli siirtymäkaudelle olla aihetta. Pyöräilijällä tämä tauko ajoittuu tavallisesti (loppu)syksyyn, kun valoisan kesän jälkeen siirrymme pimeään ja märkään syksyyn ennen talven tuloa. Offseasonin kohdalla maalaisjärjellä voidaan puhua kauden jälkeisestä palautumisjaksosta, jolla ladataan niin fyysisiä kuin psyykkisiä akkuja uutta kautta ja määrätietoista tinkimätöntä harjoittelua varten. Kauden päätteeksi offseasonille voi olla tarvetta, jos paukut alkavat olla loppu jommasta kummasta (fyysinen/psyykkinen) tai molemmista näkökulmista.

Sinällään siirtymäkauden tarpeellisuus riippuu siitä, että jaksaako kyseisestä päivästä lähtien treenata itseään askel kerrallaan parempaan kuntoon aina seuraavan kauden loppuun saakka. Jos vastaus on: "en jaksa", latautuminen on todennäköisesti paikallaan. Siirtymäkausi vaihtelee urheilijakohtaisesti karkeasti 2-8vkon välillä. Allekirjoittanut on pitemmän siirtymäkauden kannalla ja haluan olla täynnä fillarinälkää lumien sulaessa ja ajokelien ollessa parhaimmillaan keväällä.

Kilpaurheilijalla on usein tavoitteena viedä koko kilpailukausi kunnialla läpi alusta loppuun saakka. Pyöräilyssä ja Suomessa tämä aikaväli on huhtikuun puolivälistä aina syys-/lokakuulle saakka. Mikäli menestystoiveita on asetettu lajien kokonaiskilpailuihin, on tasainen hyvä suorittaminen yleensä tuottavinta.

Kuntoilijan kohdalla asiaa ei tarvitse nähdä näin säntillisesti. Ei kilpailevan perheellisen tavallisen ihmisen toimia samoin kuin ammattiurheilijoiden. Kokonaishyvinvoinnin kannalta motivoitumis- ja palautumisjaksoja voi ripotella vuoden varrelle vapaammin ja näin syksyinen yksi siirtymäkausi korvautuu tasaisella virkeyden ylläpidolla. Kuntoilijankin on syytä kysyä muutama keskeinen asia itseltään. Mitä tavoitteita minulla ensi kaudella? Milloin kausi alkaa ja milloin se päättyy? Missä tapahtumissa haluan vähintään tehdä hyvän suorituksen?

Siirtymäkauden harjoittelu. Kyllä vain, siirtymäkaudellakin harjoitellaan. Kokonaisvaltainen passivoituminen sopii hyvin harvalle ihmiselle. Laskukunto on monelle liikkuvalle ihmiselle outo ja jopa piinaava tila. Vammojen parantelu on toki asia erikseen ja jotkut vammat saattavat vaatia totaalilepoa ainakin alkuvaiheessa. Siirtymäkauden tärkein asia treenien suhteen on nauttia kaikesta tekemisestä. Silloin on oiva aika harrastaa muita lajeja kuin omaa päälajiaan tai esimerkiksi fillarilla voi heittää retkivaihteen päälle ja nauttia lenkeillä muista kuin fyysisista tuntemuksista. Uusien lajien kanssa kehitystä tapahtuu nopeasti ja pieni treenailu voi olla todella motivoivaa. Näin pää tuulettuu ja kerää voimia tulevan kauden läpivientiin.

Miksi kilpailen?

Urheilijasivuillani Facessa pohdintaa kilpailuhenkisyyden perustasta.

Lyhyt, mutta ytimekäs näkökulma. Omien rajojen löytäminen motivoi. Olen ihminen. Toisiin ihmisiin vertaamalla saa jotain perspektiiviä omasta suorituksesta.

Kilpailukausi ohi - opettavainen vuosi takana

Viheliäs virustauti on asettunut asumaan ylähengitysteihini. Ensin kipeytyi kurkku, sitten ärtyivät poskiontelot ja nyt mennään keuhkoputken puolella. Puolitoista viikkoa urheilemattomia päiviä ja edelleen toipilaana oleminen johtivat valitettavaan ratkaisuun. Minä en tule puolustamaan tulevana sunnuntaina cyclocrossin Suomenmestaruutta Oulussa. Sain urheilla oikeastaan koko vuoden lävitse ilman sairasteluita, joten en osaa olla erityisen murheellinen tästä kiintiöflunssasta. Tätä se elämä vaan on, vaikka kuinka olisi halu kilpailla ja pysyä terveenä.

Kaikki valmiina, mutta kuski vain puuttuu..

Tuloksellisesti kulunut kausi on ollut huikea menestys. Aikaa urheilemiselle on ollut vähemmän kuin koskaan aiemmin. Kahden pienen lapsen isänä olen hyvällä omallatunnolla viettänyt aikaa perheen parissa. Jotenkin tuntuu inhimilliseltä, että 19:sta perättäinen aktiivinen kilpakuntoiluvuosi harjoitteluineen ei ehkä ole omia lapsia tärkeämpää tekemistä. Olen saanut nähdä lapsieni kasvua, mieletöntä luontaista kehittymisen iloa ja hetkeen heittäytymistä. Tämän kivijalan ollessa vahvana taustalla, olen voinut hyvällä asenteella ja raikkaalla pääkopalla panostaa urheiluun käyttämäni ajan täysillä. Jokaisella treenillä on ollut kehittävä tarkoitus ja jokaisessa kilpailussa on tavoitteena ollut nappisuoritus tasapaksun perussuorituksen sijaan. Koen, että olen henkisesti huomattavasti vahvempi urheilija kuin koskaan aiemmin, tästä iso kiitos kuuluu perheelle.

Kulunut vuosi on ollut debyyttikauteni triathlonin pariin. Tämän vuoden tammikuussa olin yhden kerran uinut yli 200m putkeen altaassa. Uinnin kanssa olin aivan lastenkengissä ja samoin juoksupuoli oli todellinen arvoitus. Nollatasolta ponnistaessa kehittymistahti oli nopeaa ja oman kehittymisen konkreettinen näkeminen oli äärimmäisen inspiroivaa. Harjoittelin vuoden lävitse viikkotasolla 5-7 tuntia ja yritin pitää edellisvuosien pyöräilytasoni ja samalla kehittää hyvin agressiivisesti uinti- ja juoksukykyä. Kombinaatio oli haastava, mutta erittäin opettavainen. Opin kauden aikana älyttömän paljon itsestäni. Oppia tuli kantapään kautta, mutta myös fiksulla järkeilyllä ja ennakoinnilla. Löysin muun muassa realistisen rytmin, jolla pystyin kilpailemaan pyöräilykilpailuissa ja triathlonkilpailuissa omaa kuntoa hyvin ulosmitaten. Opin myös sen, että ollessani omalla tasollani hyvässä juoksukunnossa, en pysty ylläpitämään vahvuuksiani maastopyöräilijänä. Edelleen opin, että voin "juosta pyöräillen". Triathlonissa olen edelleen aivan totaalinen noviisi ja en pidä itseäni vielä triathlonistina. Olen tämän lajin suhteen oppimatkan alkupäässä. Kisatuloksien lisäksi kausi on pitänyt sisällään mahtavia uusia tuttavuuksia, joihin en olisi koskaan törmännyt pyörimällä vain maastopyöräilypiireissä. Tämä sosiaalinen ulottuvuus on ollut minulle todella tärkeä. Minulla on mahtava oman kaupungin seura (Tawast Cycling Club) takana ja on ollut kunnia kantaa kisoissa TCC:n kisa-asua.

Hyvän ja tasaisen perussuorittamisen sijaan luotin kuluneena kautena aaltoilevaan fyysiseen suorituskykyyn. Olin hyvällä omalla tasollani vain kilpailuviikonlopuissa. Vielä muutama päivä ennen kilpailuita suorituskyky saattoi olla totaalisen keskeneräinen. Henkisesti tämä ei ollut pelkkää herkkua, koska lähes jokaisella treenilenkillä olin fysiikan osalta pahasti "pihalla". Kun minun piti olla nopea pyörän kanssa, olinkin juoksukunnossa. Kun minun piti olla nopea juoksija, jalat olivatkin tottuneet kovaan juurakkoajoon. Kun minun piti olla kestävyysurheilija, olinkin sippi jo tunnin kohdalla. Osaltaan tähän löytyy luonnollisia selityksiä. Saavutin kauden aikana Suomenmestaruudet muun muassa MTB sprintissä (XCE) ja maastotriathlonissa. Toisessa ajetaan pyörällä 2 minuutin pituisia maksimivetoja ja toisessa uidaan, maastopyöräillään ja maastojuostaan kokonaissuorituksen kestäen liki kolme tuntia. Jälkimmäisessä yksi kahden minuutin maksimiveto voisi pilata koko kilpailun. Urheilijalta vaaditaan näissä kahdessa kilpailussa aivan erilaisia ominaisuuksia ja näin muokkasin omia ominisuuksiani hyvin nopeallakin aikavälillä seuraavaa tavoitekilpailua silmällä pitäen. Lajit ovat kuitenkin riittävän lähellä toisiaan, että hermotusmuutoksilla ja oman kropan tuntemisella oli mahdollisuus tehdä hyvät suoritukset kilpailuissa ja tismalleen kalenteriin merkittyinä SM-kisapäivinä. Hyväkuntoisen urheilijan ei tarvitse tällaiseen peliin lähteä, mutta suoraan toimistosta kilpailemaan tullessa pitää pienetkin asiat tehdä tismalleen oikein, jos mielii pärjätä.

Kauden 2015 tuloslista

Kauden nostot:

- Rakastan ajaa kovaa maastopyörällä: kolmas XCE-mestaruus oli mannaa

- Hauhon jokamiestriahtlonin voitto, vuoden projekti kruunautui käsikirjoituksen mukaan

- Sprinttitriathlonin loppuajan parannus 8 pv aikana 1.12:36 --> 1:04:06 Vanajanlinna

- Tawast Cycling Club ja kotikisan Aulanko MTB:n voitto toukokuussa
- Hämeen Sanomien viikon vitosen ykköspaikka kertaalleen :)

HäSa 30.9.2015

On kiitoksien aika! Kiitos perheelle, kiitos seuralle, kiitos kilpailujen järjestäjille, kiitos kisakavereille. Oli mahtava kisakausi teidän kanssanne. En malta odottaa, että kisat taas odottavat ensi kaudella.

Suurkiitokset aivan mahdottoman tärkeille yhteistyökumppaneille, jotka takaavat minun onnistuneet treenit ja luovat mahdollisuuden nappisuorituksiin kisoissa!

• ROSE-fillarit
• Gutzy-ravineet
• Lake-kengät
• Wattbike

Uusi yhteistyökumppani - Wattbike - voimaa ja nopeutta!

Facebookin urheilijasivua seuraavat ovatkin jo jonkin aikaa tienneet, että Wattbike on lähtenyt mukaan vahvistamaan vahvuuksiani ja kehittämään heikkouksiani urheilijana. Erityisesti Wattbiken kanssa odotan viettäväni aikaa kovatehoisissa harjoituksissa, joihin kisavauhti perustuu. Tarkoitus ei ole korvata yhtäkään treeniä Wattbikellä, vaan tuoda treeniviikkoihin toivottua lisäarvoa. Nyt kehittävät treenit onnistuvat myös talvikaudella ja tämä on äärimmäisen motivoivaa!

Harjoitteluni on jo useamman vuoden ajan perustunut verrattain koviin harjoituksiin ja tiiviseen tuloksien seurantaan myös harjoituksissa. Kesällä olen pystynyt hyvin seuraamaan tuloksiani Stravan avulla, mutta talvella olosuhteet on ulkona pyörän päällä niin vaihtelevat, että todellinen suorituskyky meinaa jäädä vähän hämärän peittoon. Nyt Wattbiken ansiosta pääsen treenaamaan hyvällä motivaatiolla säästä piitaamatta sisätiloissa, koska tiedän, että vastus on aina riittävän kova ja saan treeneistä millin tarkkaa dataa, jolla voin seurata kuntoani ja kehitystäni. 

Ensimmäiset 20min vedot on jo ajettu!

Olen jo heti alkuvaiheessa saanut kerättyä hyviä kokemuksia Wattbiken käytöstä. Nostin Iisalmen maastoduathlon-kisaan fillarikunnon ylös yhdellä 30min täsmätreenillä ja homma pelasi odotettuakin paremmin. Tätä toimiva yhteistyö parhaimmillaan on kilpaurheilijan näkökulmasta.

Tulen kertomaan Wattbiken päällä ajetuista treeneistä täällä blogissa, twitterissä ja Facen urheilijasivulla. Seuratkaahan mukana!

Maastoduathlon SM-kilpailu 2015 Iisalmi – triathlonkisat päätökseen voitolla

Kauden toiseksi viimeinen kilpailu käytiin lauantaina Iisalmessa. Maastoduathlonin SM-kilpailuissa reitit koostuivat vaihtelevista polkupätkistä ja ulkoilureiteistä. Radalla oleva kosteus toi sopivasti lisähaastetta jo muutenkin rankkaan lajiin. Tavoitteekseni olin asettanut urheilullisen suorituksen, joka tarkoittaa oman suorituskyvyn ulosmittaamista ilman laiskottelujaksoja. Tuloksellisesti korkean intensiteetin kisasuorituksella oli mahdollisuus taistella koko kilpailun voitosta.

Kilpailulajien rytmitys oli minulle vieras ja aiheutti pientä ajatustyötä optimaalista suoritustapaa pohtiessa. Triathlonissa pääsee uinnin jälkeen tuoreilla jaloilla pyöräilemään. Lauantain kisassa vedettiin kolme suoritusta kahdella lajilla ja uintiosuus olikin korvattu 7,8km maastojuoksulla. Kuinka usein olen juossut täysillä lämmittelyissä ennen pyöräilyä? Aivan oikein, en koskaan! Paperilla siis aivan mahdotonta myrkkyä minun jaloilleni, joita olen yrittänyt säästellä juoksutreeneiltä parhaan kykyni mukaan (edelleen tammikuusta lähtien viikoittaiset määrät pyörivät noin 30min/vko tasolla). Aloittavan maastojuoksuosuuden jälkeen oli vuorossa 15km maastopyöräily ja kilpailu kruunattiin vielä toisella juoksuosuudella, jolla oli pituutta 5,2km. Kilpailuun lähtiessä minulla ei ollut tarkkaa käsitystä optimaalisesta juoksuvauhdista, jonka jälkeen pääsisin pyörän päälle riittävän hyvissä voimissa. Näin ollen päädyin seuraamaan tilannetta ja erityishuomio kohdistui toisiin yleisen sarjan kavereihin. Vaikka tavoitteena olikin pitää koko kilpailun ajan kovaa intensiteettiä, niin suoranaiseen hölmöilyyn liki kahden tunnin suorituksissa ei ole varaa. Huippu-urheilijat pystyvät juoksemaan pahimmillaan itsensä sairaalaan jo 400m matkalla, joten kahden tunnin maksimiveto tällaiselle toimistotonttu-kilpakuntoilijalle oli täyttä utopiaa. Ana-kynnyksen hujakoilla oli mahdollisuus jaksaa maaliin saakka, mutta radikaaleja kynnyksen ylityksiä varsinkin tehojen puolesta oli vältettävä.

Juoksu 7,8km – aika 31.30 kärkitaistossa

Startissa vauhtia piisaa. Kuva: Tarja Kivirinta

Taktiikka toimi hyvin, vaikka Arton alun 3min/km vauhti meinasi säikäyttää. Onneksi vauhti tasaantui inhimillisemmille lukemille melko pian ja reitin polkuosuuksilla pääsin pudottamaan askelta myös pyöräilylihaksien varaan. Teknisesti juoksuni ei ole kaunista, mutta jos on tottunut istumaan satulassa 20 vuoden ajan, niin ”satulalla istutaan” myös juoksun aikana. Pysyin kärkiletkassa melko kivuttomasti, vaikka sliksipohjainen lenkkari olikin melkoisen niljakas mutapätkillä ja märissä juurissa. Oli vain katsottava tarkasti jokaisen askeleen paikka ja vältettävä turhaa energian tuhlausta hutiaskeliin. Heti ekan kierroksen loppupuolella alkoi jo tapahtua orastavia ratkaisuja. Koko lähtöporukan kärkeen viiletti Anjalan Liiton kovan luokan juoksumies Sami Maamela, joka päästettiin suosiolla menemään. Minä seurailin vähän aikaa Artoa ja Kallea, kunnes Arto pudotti inasen vauhtia ja päätin jatkaa hieman vauhdikkaammin eteenpäin (kellon mukaan purulla 3,20-3,30 vauhtia, mutapoluilla vauhdit selkeästi maltillisemmat). Ensimmäisen 2,6km jälkeen olin johtavaa Maamelaa ehkä 20 sekuntia perässä ja minun takana Arto ja Kalle olivat noin 10 sekunnin päässä. Toinen ja kolmas kierros noudattivat ensimmäisen kierroksen käsikirjoitusta ja 7,8km juoksun päätteeksi saavuin vaihtoalueelle koko lähdön toisena ja pahimpia kisakavereita minuutin verran edellä.

MTB-osuus 15km (sis vaihdot) – 53.19,19

Rose Thrill Hill - kisapyörä vailla vertaa!

Vaihtoalueella oli edessä tämän kesän ansiosta vähän tutummat rutiinit. Kesäkuun alussa olin vielä aivan toivoton vaihdoissa, nyt menee jo paremmin. Ensin läpimärät lenkkarit nopeasti jalasta, sitten fillarikypärä päähän ja hihna kiinni. Vauhdilla Laken kengät jalkaan ja boa-kiristyksellä kengät kiinni. Fillari mukaan ja juosten ulos vaihtoalueelta pyöräilyosuuden alkuun, josta nätti hyppy suoraan satulaan ja sitten vain watteja peliin. Kuuluttajalta kuulin, että olin kärkimies-Maamelaa perässä noin 1:20. Juoksuosuus tuntui jaloissa, mutta päivän ideana oli ajaa ana-kynnyksen tuntumassa huolimatta siitä, että mitä tuntemuksia jaloissa sattuu olemaan. Yritin käyttää voimaa vain silloin, kun voimankäyttö näkyy optimaalisesti loppuajassa ja turhaa hötkyilyä pyrin parhaani mukaan välttämään. Kokemuksesta tiedän (ja kaikkien muidenkin pitäisi tietää), että noin tunnin mittaisen pyöräilyosuuden ajan nopeimmin niin, että teen koko matkalla tasaisen suorituksen. Alussa on maltettava mieltä ja loppupuolella voi sitten kiristää vauhtia, jos voimia sattuu vielä olemaan. Kyseessähän onnistuessaan on klassinen negative split. Parin kilometrin ajon jälkeen pääsin Maamelan ohi ja siirryin samalla koko lähdön kärkipaikalle. Ajo sujui ihan mukavasti ja kisareitin aito maastopyöräily oli mieleeni. Reitti oli vielä kuin tehty ominaisuuksilleni ja ROSE-fillarilleni. Pidän ylämäistä ja nopeasta tai seminopeasta kivikkojumpasta kapealla polulla. Kisapyöräni on tuollaisella reitillä kuin kotonaan ja helpottaa reitin selvittämistä älyttömästi esimerkiksi 29er jäykkäperään verrattuna. Täysjouston ansiosta jumppakohtiakin voi ajaa satulasta tai satulan tuntumasta, jolloin tärkeää energiaa säästyy. Tämä on oleellista erityisesti triathlon ja duathlon-lajeissa, joissa eroja ja ratkaisuja tehdään vielä pyöräosuuden jälkeenkin. Pyöräosuus oli muuten ainoa osuus, jossa tankkasin energiaa ja nestettä kroppaan. Kolme geeliä ja pullolinen urheilujuomaa riitti, ettei mahassa vaan satu hölskymään liikaa viimeisellä juoksupätkällä.

Jumppapätkää, sopii minulle! Kuva: Tarja Kivirinta

Fillariosuudelle suunnittelemani tasainen vauhdinjako onnistui nappiin. Ajoin tasooni nähden kovaa, mutta pystyin pitämään samaa vauhtia jatkuvasti. Tätä tasaisen vauhdin tuntumaa tukee myös Stravassa näkyvä data, jonka mukaan kiipesin reitin alkupuolen ensimmäisen 2,5 minuutin pituisen nousun kolmeen kertaan vain 5 sekunnin sisään. En ollut juuri ennen Iisalmen kisaa ehtinyt pyöräilemään, mutta sain viimeisteltyä pyöräilyjalkaa torstaina Wattbiken päällä. Kyseinen 30 minuutin pikatreeni oli äärimmäisen tärkeä, koska kisan aikana tehojen käyttö tuntui tutulta ja alkuviikon höttöinen olo oli tipotiessään. Kierros kierrokselta ero taaksepäin kasvoi tasaisesti. Sinällään en ollut kisan aikana aikaeroista tietoinen, mutta minulla on melko hyvä tuntuma siitä, että milloin ajan Suomen mittapuulla riittävän hyvää vauhtia ja milloin joudun pudottamaan vauhdin mukavuusalueen puolelle. Pieniä pohjekramppeja lukuun ottamatta koko MTB-osuus meni varsin mallikkaasti. Viimeisellä kierroksella pudotin pikkuisen intensiteettiä ja ajelin vähän pienemmällä vaihteella helppoja osuuksia, jotta veri kiertäisi jaloissa suotuisasti juoksua ajatellen. Pyöräilyn päätteeksi kuulin olevani ”reilusti kiinni Suomen mestaruudessa”. Jalat eivät olleet enää tuoreet, mutta toisaalta lihaksisto oli paljon parempi kuin muutama viikko sitten Imatralla. Huolellisen ja puolinopean vaihdon jälkeen pääsin viimeiselle reilun vitosen juoksuosuudelle.

Juoksu 5,2km – 22.30,24

Mistä pidän kiinni... otan nuo peukut (pyöräilijä)! Kuva: Tarja Kivirinta

Pienet pohjekrampit ja toisen jalkapohjan kramppaaminen teki juoksun alusta vähän hassun oloista. Laukkasin kuin hevonen. Pysähtyminen ei onneksi tällä kertaa tullut mieleen, vaan päätin availla krampit ensimmäisellä polkuosuudella juoksemalla. Homma toimi hyvin suunnitelman mukaisesti ja jalkaterä oppi hyvin nopeasti, että kramppi ei voi vetää varpaita koukkuun jalkapohjan alle, jos jalalla astutaan jatkuvasti kivien ja juurien päälle ja askel rullaa aina varpaita osoittamaan ylöspäin. Ei mennyt kauan, kun myös pohkeet päättivät rentoutua suurempien repeilyjen sijaan. Muutoin ukosta alkoi olla vähän veto poissa ja ehkä ihan kovin kisatsemppikin oli jo laskenut. 2,6 km ennen maalia viimeiselle kiekalle lähtiessä kuulin vielä kuulutuksista, että tuossa menee tuleva Suomenmestari. Sain pidettyä vauhdin stabiilina ja väsyneellä hölkällä pääsin vääntäytymään maaliin loppuajassa 1.47.19. Kalle Kauppinen otti hopeaa reilut 4 minuuttia jääneenä ja Arto Lehikoinen pronssia saapuen maaliin kymmenisen sekuntia Kallen jälkeen.

Yhteenveto triathlonin debyyttikaudesta

Triathlonin puolen kilpailut ovat nyt tämän kauden osalta kisattu. Debyyttivuosi triathlon-lajeihin on ollut henkilökohtaisella tasolla menestys (tuloslista). Iisalmen voitto tarkoitti muun muassa sitä, että triathlonin puolelta on nyt meneillään neljän kilpailun voittoputki. Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut melkoista tasapainoilua eri ominaisuuksia vuorotellen kehittäen. Vuosi sitten syksyllä olin liki juoksukyvytön ja pisin uintimatkani oli 200m todellista sekauintia. Ruuhkavuosista johtuen olen ehtinyt treenailla kuluneen vuoden keskimäärin noin 5,5h/vko. Tämäkin määrä näyttää töiden jälkeen perheen näkökulmasta siltä, että isä lähtee melko usein treenaamaan. Jos pieneltä 1,5- tai 3-vuotiaalta lapselta kysyy, että haluisitteko, että isä leikkii teidän kanssa enemmän, niin vastaus on aina iloinen ”joo!!”. Hyvä fiilis perheen kanssa tuo positiivista voimaa myös urheilun puolelle. Mieli levollisena kortisolit pysyvät alhaalla ja treeni tarttuu. Käytännössä urheiluun käyttämäni melko vähäinen tuntimäärä tarkoittaa sitä, että hyvää fyysistä perustasoa en voi pitää yllä, enkä voi treeniaikaa painottaa pitkiin peruskuntolenkkeihin. Tänä kesänä hyvän kunnon jaksot eivät ole kestäneet edes viikkoa. Olen hakenut aktiivisesti useita ”hyvän kunnon” päiviä, joita olen toivonut parhaani mukaan osuvan kisapäiville. Tällainen hyvän kisakunnon päivä on ollut mahdollinen noin kahden-kolmen viikon välein. Valtaosa kuluneen vuoden treeneistäni ovat olleet erityyppisiä hermotuksen kehittämiseen perustuvia harjoituksia ja kestävyyskuntoa olen joutunut hakemaan välillä jopa pelkästään mentaalipuolen tempuilla. Treenijumia ei ainakaan näillä tunneilla pääse syntymään ja näin olen päässyt tuoreilla lihaksilla ja nousuvireessä moniin startteihin. Näyttää siltä, että oikeat urheilulliset ajatukset ovat omiaan nostamaan kehon valmiuksia kestävyyssuoritukseen, vaikka oikeat pitkät fyysiset kestävyystreenit olisivatkin jääneet vähän rästiin viimeiseltä kahdeksalta vuodelta. Ehkäpä tässä olisi jo seuraavan blogitekstin aihetta…