Omana saldona lähinnä hapokasta menoa ja muutoin epämääräistä maastossa mönkimistä. Oma kilpailuni sisälti muun muassa kaksi puuta päin ajelua, toinen selkä - ja toinen pää edellä. Näillä eväillä siis vietiin kisa lävitse. Ennen lähtöä kilpailunjohtaja Juntunen kertoi osallistujia olevan kaikkiaan yli 300 henkeä, joten mistään ihan pienistä kekkereistä ei ollut kyse.
Korsoon oli tilattu jälleen viikon paras sää, joten edellisvuosien helteistä ei jääty erityisen kauaksi. Startissa oma olo oli ihan normaali, joskin jännitystä ei ollut tavalliseen malliin. Myöskään päivän kunnosta ei minulla ollut mitään ajatusta; enhän ollut maastopuolella vielä ehtinyt tänä keväänä kilpailla.
Kilpailun alettua vauhti oli heti alusta asti railakasta. Pääosin kärjessä hääräsivät Ojala ja Kananen, kun me muut neljä ajajaa (Miettinen, Vastaranta, Hämeenaho, Kangaskokko) tyydyimme peesailuun ja letkassa rymistelyyn. Itse tunsin jo heti alussa, että mikäli vauhti jatkuu pitempään yhtä reippaana kuin alussa, tulisi minulle jossain välissä vaikeuksia. Myös alaselän lihakset alkoivat ilmoitella itsestään jo 20 minuutin ajon jälkeen, joten ihan kaikki palaset ei miehessä ollut eilen kunnossa.
Kilpailu alkoi mennä myös hieman farssiksi jonkun tekemän reittimerkintä-sabotaasin takia. Meidän onneksi kärkiporukassa ajoi ukkoja, jotka ovat olleet Korsossa myös ennen kisaamassa, joten osattiin ajaa reittiä pitkin oikein, vaikka joku oli yhdessä mutkassa lippusiiman suuntaa muuttanutkin sekä lisäksi poistanut nuolet osoittamasta oikeaan (tässä tapauksessa vasempaan) suuntaan. Valitettavasti kärkiporukassa ja kisan tiimellyksessä ei meillä ollut aikaa jäädä reittiä sen kummemmin merkitsemään. Kyseisen tiukan vasurimutkan ajamatta jättäminen aiheutti osalle kilpailijoista noin 3,5 km oikaisun ja tämähän meitä sitten hieman yllätti ensimmäisellä huoltopaikalla, reilu puolituntia kisan alkamisesta. Muutamat katsojat nimittäin totesivat tuolloin kärkiletkalle, että seuraaviin (edellä oleviin siis) eroa on 2,5 minuuttia, joten homma alkoi kuulostaa melko mielenkiintoiselta. Kukaan ei koskaan varmasti tule tietämään, että kuinka moni ajoi kyseisessä paikassa harhaan ja kuinka paljon oikaisut vaikuttivat kisan lopputuloksiin.
Ensimmäisen 31 km kierroksen aikana kärkiletka harventui ensin Hämeenaholla ja sitten minulla. Jonkin ajan kuluttua myös Vastaranta putosi letkasta. Ajoin siis yksin ja väliajoista kuulin kärjen olevan noin kahden minuutin päässä ja Mikko paahtoi menemään noin minuutin päässä edessä. Juuri ennen kierroksen vaihtumista sain Mikon kiinni ja ajeltiinkin sitten hyvän aikaa yhdessä toisella kierroksella, samalla kärkikolmikon kasvattaen tasaisesti eroa meihin. Jossain välissä huomasimme sitten Kanasen seisovan polun varressa satulaputkiongelmien johdosta, joten minun ja Mikon välinen kisa kanssa muuttui samalla taisteluksi kolmossijasta. Ojala ja Kangaskokko jäivät ratkomaan kärkeen voittoa. Mitä pidemmälle kisa ehti, sitä vaikeampaa minulla oli. Oma ajoni alkoi olla puolentoista tunnin jälkeen melko katastrofaalista pelleilyä ja olin maastopätkillä aika pahasti helisemässä; en vain ollut fyysisesti valmis näin pitkään maastokisaan. Reilu viisi kilometriä ennen maalia mokailin yhdellä kalliopätkällä ihan huolella ja Mikko pääsi sen verran irti, etten voinut vastata siihen vauhtiin. Näin ollen ajelin maalin sijalla neljä, ansaitusti. Voittoon ajoi vakuuttavasi Ojala, Kangaskokon pokattua hopeinen pysti. Mikko saapui maaliin viisi minuuttia voittajan jälkeen ja itse ylitin linjan tasan minuutin Mikolle hävinneenä.
Maalissa oli sitten heti kerrottava pika-analyysi kisasta:
Mitä sitten jäi käteen? No ainakin tuli jälleen todettua, että lepäilemällä ei kisoissa pärjää. Maastopyöräilytreenien vähäisyys näkyi heti ongelmina polkupätkillä ja toisin kuin aikaisempina vuosina, nyt odottelin kisoissa teknisesti helpompia osuuksia. Epämääräinen kimpoilu polkupätkillä johti siihen, että törmäilin kisan aikana todella kahdesti puihin ja polvenkin sain verille, vaikka en muista sen mihinkään erityisemmin osuneen. Selkälihakset ja kädet menivät melko loppuun ja en voi sanoa jalkojenkaan olleen erityisen iskukykyiset, fysiikkapuolella on siis tekemistä. Hyvää tässä on tietenkin se, että paljon kehnommin ei voi metsässä räpeltää ja olen luottavainen kesän jatkoa ajatellen. Jospa sitä seuraavissa kisoissa jo ajettaisiin, niin kuin maastossa kuuluu.
